Toimitusjohtaja Pia Pakarinen Helsingin seudun kauppakamari.

Toimitusjohtajalta: Kansainvälisiä osaajia löytyy läheltä

Suomeen tuli vuonna 2022 EU:n ulkopuolelta ennätysmäärä, yli 7 000, kansainvälistä opiskelijaa. Kuluvana vuonna eniten opiskelijan oleskelulupahakemuksia ovat jättäneet Kiinan, Sri Lankan, Bangladeshin, Intian ja Pakistanin kansalaiset. Tavoitteena on kolminkertaistaa kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden määrä vuoteen 2030 mennessä.

Polku opinnoista työelämään on kuitenkin kuoppainen. Valitettavasti vain noin puolet opiskelijoista jää valmistuttuaan Suomeen.

Sen sijaan että osaajia etsitään hakuammunnalla maailmalta,
helpointa olisi saada jäämään Suomeen opiskelijat,
jotka ovat jo löytäneet maamme kartalta, valinneet
sen opiskelupaikakseen, kenties oppineet jo jonkin verran
suomen kieltä ja löytäneet täältä ystäviä.

Kauppakamarin viimevuotisissa kyselyissä havaittiin, että Helsingin seudulla yrityksillä on selvästi vähemmän yhteyksiä alueen oppilaitoksiin kuin muualla maassa. Syynä on ehkä runsauden pula. Sekä yrityksiä että oppilaitoksia ja korkeakouluja on paljon, joten puolin ja toisin voi olla hankalaa tietää, mihin ja kehen kannattaa olla yhteydessä kansainvälisten opiskelijoiden työllistämiseksi.

Kauppakamarin jäsenyrityksilleen tänä vuonna (2023) syyskuussa tehdyssä osaajakyselyssä vain viidesosa (21 prosenttia) vastaajista ilmoitti yrityksensä hyödyntäneen kansainvälisiä opiskelijoita harjoitteluissa tai kesätöissä ja neljännes (26 prosenttia) aikoi rekrytoida opiskelijoita tulevaisuudessa. Harjoittelut ja kesätyöt olisivat kuitenkin mainio keino löytää tulevia työntekijöitä. Opiskelijoita voisi hyödyntää opinnäytetöihin, harjoittelijoina ja osapäivätyössä. Kansainväliset opiskelijat ovat myös erinomainen tapa kehittää oman henkilöstön työelämän monimuotoisuuteen liittyviä valmiuksia.

Tavoite kansainvälisten opiskelijoiden määrän kolminkertaistamisesta jää puolitiehen, jos valmistuvat opiskelijat ja yritykset eivät löydä toisiaan. Tilanteen korjaamiseksi Helsingin seudun kauppakamarissa on ideoitu tekoälyä vahvasti hyödyntävä rekrytointi- ja matching -alusta, jonka kautta yritykset tavoittaisivat Suomessa jo olevaa tai Suomesta kiinnostunutta kansainvälistä työvoimaa, esimerkiksi valmistuvia opiskelijoita. Finland Talent Match -alustalla olisi perinteisten työnhakuportaaliominaisuuksien lisäksi osaamisen tunnistamiseen ja tekoälyyn perustuvat matching-toiminnot.

Finland Talent Match -palvelulle on todella tarvetta. Tämä on käynyt harvinaisen selväksi sadoissa kauppakamarin käymissä sidosryhmäkeskusteluissa yritysten ja julkisen sektorin avaintoimijoiden kanssa.

Hanketta viedään eteenpäin Business Finlandin, korkeakoulujen, opetus- ja kulttuuriministeriön, työ- ja elinkeinoministeriön, ulkoministeriön, Migrin ja suurten kaupunkien kanssa. Toivottavasti mainiosta ideasta päästään mahdollisimman pian toteutusvaiheeseen.


Pia Pakarinen
toimitusjohtaja
Helsingin seudun kauppakamari
X: Pia_Pakarinen
LinkedIn: Pia Pakarinen

Helsingin seudun kauppakamari |  Ajankohtaista

Mielipidekirjoitus: Kansainväliset osaajat eivät odota

Lue myös

Päivitetty 17.12.2024: Ukrainan sodan vaikutukset yrityksiin

Olemme koonneet pakotteisiin liittyvää tietoa, tietolähteitä ja toimintaohjeita tähän artikkeliin. Venäjän aloitettua täysimittaisen hyökkäyssodan ja...

Positiivisia signaaleja Helsingin seudun yritysten valmiudesta rekrytoida kansainvälisiä osaajia

· 40 prosenttia Helsingin seudun yrityksistä on rekrytoinut tai vuokrannut kansainvälisiä...

VTT tekee onnistuneita rekrytointeja Suomessa asuvista ulkomaalaisista 

VTT hyödyntää rekrytoinneissaan Suomessa jo asuvia kansainvälisiä asiantuntijoita ja tutkinto-opiskelijoita.