Helsingin toimisto
Käyntiosoite: Kalevankatu 12, 00100 Helsinki
Postiosoite: PL 68, 00131 Helsinki
Puhelin: 09 228 601 (vaihde)
kauppakamari@helsinki.chamber.fi
Valittu sote-malli ei vastaa useimpien yritysten käsityksiä laajan palvelutoiminnan tehokkaasta järjestämisestä. Kauppakamari onkin ollut hyvin kriittinen Uudenmaan voimien hajottamista kohtaan. Uudet hallintotasot, niiden vaalit eivätkä ainakaan uudet verot muodosta kestävää pohjaa tehokkaalle ja asiakaslähtöiselle palvelutuotannolle.
Tehtyjen päätösten mukaan kuitenkin mennään. Aluevaalit järjestetään 23. tammikuuta muualla paitsi Helsingissä. Uusien alueverojen valmistelu on vielä kesken. Pelättävissä on, että mahdolliset uudet alueverot kasvattavat jo ennestään korkeaa kokonaisverorasitusta.
Yritysten kannalta kyse on merkittävästä asiasta. Ensimmäiset aluevaltuutetut linjaavat, miten hyvinvointialueet rakentuvat, mikä on niiden johtamisjärjestelmä ja millaista palvelustrategiaa ne noudattavat. Kyse on jokaiselle suomalaiselle tärkeistä palveluista – mutta myös merkittävistä taloudellisista voimavaroista.
Monelle yritykselle kyse on myös liiketoiminnan uusista mahdollisuuksista. Tämän selventämiseksi kauppakamari on käynnistänyt selvitystyön hyvinvointialueiden markkinapotentiaalista ja sen rakenteesta. Haluamme tietää, miten kuntien johtama lopputuotepalvelujen kysyntä kuntalaisille on järjestetty tällä hetkellä kuntien omana palvelutuotantona, ostoina toisilta julkisyhteisöiltä ja ostoina yksityisiltä palveluntuottajilta. Selvitys antaa pohjaa sekä hyvinvointialueiden strategiseen kehittämiseen että yritysten toiminnan suuntaamiseen.
Sekä palveluiden käyttäjien, veronmaksajien että palvelutuottajien edun mukaista on, että sote-palvelut tuotetaan uusissakin rakenteissa mahdollisimman asiakaslähtöisesti ja tehokkaasti. Uudellamaalla yritykset tarjoavat jo nyt varsin kattavasti erilaisia sote-palveluita. Yritysten mahdollisuudet pitää ottaa keskeiseksi osaksi hyvinvointialueiden palvelustrategioita.