Artikkelikuva

Vantaa hoiti taloutensa kuntoon – siksi kaupungilla on nyt varaa investoida

Vaalien aikaan julkisen sektorin taloudenpito oli yleinen keskustelunaihe. Velkaantumisesta on Suomen tasolla syytäkin huolestua - luvut ovat heikkoja eikä kehitys näytä hyvältä. Vantaan kaupunki erottuu joukosta positiivisesti.

Vuoden 2015 jälkeen Vantaan velka on ollut selkeästi laskevalla trendillä, toisin kuin useimmilla muilla maamme suurimmilla kaupungeilla.

Tämä ei tietenkään ole sattumaa vaan järjestelmällisen työn tulosta. Kun velkaa jokaista vantaalaista kohti vielä vuonna 2014 oli yli 5 000 euroa, on sitä nyt parituhatta euroa eli noin 40 prosenttia vähemmän.

Pelkästään viime vuonna kaupunki lyhensi pitkäaikaisia velkojaan 83 miljoonaa euroa. Kova suoritus – josta turhan harva tietää – ottaen huomioon viime vuosien kriisit ja Vantaan lähes tauotta jatkuneen kasvun.

Kasvu tuo investointipaineita päivähoitoon, kouluihin, katuverkkoon, uusiin asuin- ja työpaikka-alueisiin sekä muihin vastaaviin menoihin.

Muutenkaan pelkkä säästäminen ja karsiminen ei riitä Vantaan kaltaiselle, Suomen kasvun ytimessä olevalle kaupungille. On myös uskallettava mennä harkitusti eteenpäin.

Vantaa on nyt omilla toimillaan hankkiutunut tilanteeseen, jossa sillä on sekä kriisinkestokykyä että varaa näkemyksellisiin pitkän tähtäimen investointeihin.

Maailma ympärillämme tuottaa Vantaallekin haasteita, jopa kriisejä, viimeisimpinä korona ja Venäjän törkeä sota Ukrainassa. Nämä ovat muun muassa vaikuttaneet Suomen ylivoimaisesti suurimman lentokentän toimintaedellytyksiin merkittävästi.

Kaupungilla täytyy olla taloudellista liikkumavaraa. Kun oma talous on kunnossa, on mahdollista toimia oikea-aikaisesti ja hillitä erilaisia kielteisiä vaikutuksia.

Toinen merkittävä hyöty hyvästä taloudenpidosta on kyky tehdä järkeviä investointeja. Esimerkkeinä mainittakoon Tikkurilan aseman viereen nouseva oppimiskampus, suunniteltu Vantaan ratikka sekä satsaukset uusiin koulu-, kulttuuri- ja liikuntatiloihin.

Ilman uskottavaa taloudenpitoa näitä toimenpiteitä ei pystytä viemään läpi, sillä isot investoinnit etupainotteisine kustannuksineen perustuvat myös lainarahaan.

Hyvämaineinen saa lainaa kohtuullisin ehdoin. Maine taas perustuu aikaisempiin tekoihin ja tulevaisuuden näkymiin, jotka molemmat ovat Vantaan tapauksessa riittäviä.

Kaupungin taloudelle ensi vuosi on tiukempi kuin nykyinen johtuen muun muassa sote-uudistuksen vaikutuksista. Kaupunki ponnistaa vahvalta perustalta ja tämä luo vantaalaisille hyvää pitkän tähtäimen tulevaisuutta.

Menestyvä kaupunki kasvaa ja kehittyy eikä jää polkemaan paikallaan.


Kolumni on julkaistu Vantaan Sanomissa 8.4.2023

Lue myös

Vantaan Energia hakee kumppanien kanssa vauhtia päästövähennyksiin

Vantaan Energia kehitti kumppaneiden kanssa biovoimalan tehoa parantavan digitaalisen järjestelmän. Yhteistyönä syntyvät innovaatiot auttavat energiayhtiötä vähentämään päästöjä.

Business Vantaa auttaa yrityksiä tiedon ja palvelujen löytämisessä

Tavoitteena on menestyvä Vantaa, jossa yritykset kukoistavat ja kehittyvät. – Helsingin seudun kauppakamarin Vantaan alueyksikön...

Vantaan elinkeinopäivässä pureuduttiin kaupunkien kasvavaan rooliin

Suomi palailee pandemian jälkeiseen arkeen, joka on kuitenkin kovasti erilainen kuin ennen korona-aaltoa. Siihen saatiin...