Artikkelikuva

Vastuullisuuden vaatimukset kasvavat

Yritykset kohtaavat vastuullisen toiminnan vaatimuksen joka puolelta. Vastuullisuus vaikuttaa asiakkaiden käyttäytymiseen, henkilöstön rekrytointeihin, rahoituksen saantiin, toimitusketjujen hallintaan, omistajien vaatimuksiin ja lukuisten sidosryhmien kiinnostukseen. Yhä useampi yritys onkin ottanut vastuullisuuden keskeiseksi strategiseksi lähtökohdaksi.

Kauppakamarit ovat tehneet vastuullisuustyötä Suomessa nyt 102 vuoden ajan. Toimimme yhteiskunnan ja yritysten rajapinnassa ja pyrimme pitämään huolta hyvästä ja tuloksellisesta vuorovaikutuksesta niin, että yrityksissä ymmärretään yhteiskunnan muuttuvien odotusten merkitys hyvissä ajoin ja yhteiskunnan päätöksenteossa otetaan yritystoiminnan näkökohdat hyvin huomioon.

Helsingin seudun kauppakamarissa panostamme tällä hetkellä erityisesti hiilineutraalisuutta koskevaan päätöksentekoon vaikuttamiseen. Ilmastonmuutoksen torjunta merkitsee suuria muutoksia yritystoiminnalle kaikilla aloilla. Helsingin seudulla tulee ratkaistavaksi suuria liikenteeseen, maankäyttöön, rakentamiseen ja energian tuotantoon liittyviä kysymyksiä, joihin tuomme yritystoiminnan näkökulmat mukaan. Päätösten ennakoitavuus ja kilpailuneutraalisuus ovat yritystoiminnan avainkysymyksiä.

Samalla laajennamme vastuullisuutta koskevia palveluita yrityksille. Tällä tavoin jäsenyritykset saavat eväitä omaan kehitystyöhönsä.

Kauppakamarit käynnistävät tänä syksynä yritysvastuuta ja hiilineutraalisuuden saavuttamista koskevan koulutusohjelman. Lisäksi järjestämme aiheesta jäsentapahtumia ja keskustelutilaisuuksia.

Monessa yrityksessä mietitään, onko yritysvastuu otettu tarpeeksi kattavasti toiminnassa huomioon. Siitä saa hyvän yleiskuvan lukemalla kauppakamarin kustantaman Terhi Koipijärven ja Sari Kuvajan teoksen Yritysvastuu – Johtamisen uusi normaali. Kirjassa on paljon esimerkkejä eri yrityksissä menestyksellisiksi osoittautuneista käytännöistä, joilla vastuullisuus on käännetty kilpailueduksi markkinoilla.

Menestyvässä yrityksessä vastuullisuus ei ole vain johdon asia – eikä missään nimessä yhdelle asiantuntijalle vastuutettu erilliskysymys. Kun yritysvastuu otetaan koko toiminnan lähtökohdaksi, päästään parhaisiin tuloksiin.

Kauppakamari 3/2019

Artikkeli on julkaistu myös 17.9.2019 ilmestyneessä lehdessä.


Viisas yritys ennakoi vastuullisuusvaatimuksia

Viisas yritys ennakoi vastuullisuusvaatimuksia

Lue myös

Chambercast:  Mitkä ovat vastuullisuuden tarjoamat hyödyt yrityksille?

Tässä Chambercastin Kirjakulma-jaksossa Vastuullinen hallituksen jäsen -kirjan kirjoittajat Aija Bärlund ja Katri Sipilä kertovat vastuullisuuden roolista ja hyödyistä yritysten toiminnassa.

Lausunto: Ympäristöministeriön ehdotus hallituksen esitykseksi kaavoitus- ja rakentamislaiksi

Huomioita alueidenkäytön kokonaisuudesta Yleistä Maankäyttö- ja rakennuslain uudistus on yksi tämän...

”Arvohakkerit” osana arvojen tulevaisuutta

Erityisesti pohtisin asiaa arvojen näkökulmasta. Voisiko siinä haastajana toimia hackathon? Hackathon on yleistynyt tapahtuma, joissa jonkun teeman...