Artikkelikuva

Vastuullisuus teemana Itä-Uudenmaan elinkeinoaamussa

Yritysten yhteiskunta-, ympäristö- sekä sosiaaliseen vastuuseen kiinnitetään päivä päivältä enemmän huomiota.

Itä-Uudenmaan elinkeinoaamussa puhunut Ensto Oy:n hallituksen ja Teknologiateollisuus ry:n hallituksen puheenjohtaja Marjo Miettinen muistutti myös yritysten tuloksentekovastuusta, joka on lopulta paras tae kaikelle muullekin.

Vuosittaisen yrityspalkinnon pokkasi Robbes Lilla Trädgård Ab.

Millaista on vastuullinen yritystoiminta ja miten tähän monitahoiseen problematiikkaan pitäisi yrityksissä tarttua?

Kyseistä pähkinää pureskeltiin perjantaina 17. toukokuuta myös Helsingin seudun kauppakamarin Itä-Uudenmaan yksikön elinkeinoaamussa Porvoossa. Teemaa oli avaamassa Enston hallituksen puheenjohtaja Marjo Miettinen, joka kehui sitä erittäin ajankohtaiseksi.

Miettinen muistutti, että vaatimukset avoimuudesta ja läpinäkyvyydestä lisääntyvät jatkuvasti. Se pakottaa myös yritykset kertomaan omista toimintaperiaatteistaan ja tavoitteistaan entistä perusteellisemmin.

– Nuoret ovat selvästi heränneet vastuullisuusasioihin, mikä on todella hienoa. Yritystasolla se kuuluu nimenomaan omistajille, joiden on katsottava yrityksen tulevaisuutta pitkällä tähtäimellä eteenpäin, Miettinen muistutti.

Hän vertasikin omistajien, hallituksen ja toimivan johdon roolia juoksulajeihin. Jos toimiva johto juoksee pikamatkoja ja ratakierrosta, on hallituksen urakkana 5 000 tai 10 000 metriä. Omistajat keskittyvät Miettisen mukaan pelkästään maratoniin.

Ensto laittoi omat arvot yksiin kansiin

Yritysvastuu oli viime vuonna vahvasti agendalla myös Enstossa, kun omistajiksi ja hallitusvastuuseen nousi perheyrityksen kolmas sukupolvi. Samassa yhteydessä käytiin myös perusteellinen arvokeskustelu.

– Meillä nuoren omistajapolven arvoissa nousivat esiin muun muassa sitoutuminen, tiimityö, sujuva päätöksenteko, jatkuva oppiminen, edelläkävijyys sekä yhteiskuntavastuu. Viimeisenä ja tärkeimpänä kuitenkin painottui yrityksen menestys, joka lopulta on noiden kaikkien muidenkin edellytys, Miettinen kertoi.

Enstossa vastuullisuustyö tuotti lopulta 60-sivuisen raportin. Liikkeelle pääsee kuitenkin Miettisen mukaan kevyemminkin metodein ja ottamalla mallia muista yrityksistä.

– Olemme yhdessä ruotsalaisten kanssa todella pitkällä näissä vastuullisuusasioissa. Esimerkiksi Wärtsilä, Kone, UPM ja Nokia ovat tehneet tässä kohtaa hienoa työtä, myös teknologiateollisuuden puheenjohtajana toimiva Miettinen muistutti.

Koko maailman parantajiksi suomalaisista ei yksin ole. Täältä löytyy kuitenkin paljon osaamista ja teknologiaa, jolla voimme auttaa muitakin kestävälle kehityspolulle.

– Tavallisen yrityksen vinkkelistä tärkeintä on laittaa ensin oma bisnes ja talous kuntoon. Ja kun viivan alle jää tulosta, se kannattaa jakaa tasan kolmeen osaan henkilöstön, toiminnan kehittämisen ja omistajien kesken, Miettinen opasti.

Yrityspalkinto kestävän kehityksen puutarhayritykselle

Elinkeinoaamun yhteydessä jaettiin myös Helsingin seudun kauppakamarin Itä-Uudenmaan järjestyksessään 21. yrityspalkinto. Tällä kertaa sen voitti Lapinjärvellä Lindkosken tilalla toimiva puutarha-alan yritys Robbes Lilla Trädgård Ab.

Kilpailun teemana oli tänä vuonna kiertotalous menestyvässä yrityksessä. Palkittu puutarhayritys on tehnyt monia kiertotaloutta tukevia investointeja, jotka tuovat sille kasvua myös tulevaisuudessa.

Muun muassa kaikki muoviruukut on vaihdettu kompostoituviin ruukkuihin. Lisäksi kasvatuksen yhteydessä syntyvä jäte kompostoidaan ja käytetään uudelleen. Kasvihuoneet ja kasvualustat on nekin suunniteltu energiaa säästäväksi. Lisäksi tilalla kehitetään jatkuvasti menetelmiä, joilla tehostetaan tuotantoa ja vähennetään energiankulutusta. Tilalla käytetään pelkästään uusiutuvaa energiaa.

Robbes viljelee yli 40 salaatti-, yrtti- ja itulajiikkeita ruokakauppoihin ja ravintolakeittiöiden käyttöön. Yritys tekee 2,7 miljoonan euron liikevaihtoa, työllistää noin 30 henkilöä ja toimittaa joka päivä noin 30 000 tuoretuotetta ravintolakeittiöihin ja ruokakauppoihin.

– Robbes Lilla Trädgård Ab on satsannut voimakkaasti kiertotalouteen ja kehittänyt toimintaansa kestävän kehityksen mukaisin ratkaisuin. Myös Sitra on nostanut sen kiinnostavaksi yritykseksi kiertotalouden osalta, kiitteli Helsingin seudun kauppakamarin Itä-Uudenmaan kauppakamariyksikön ja palkintolautakunnan puheenjohtaja, toimitusjohtaja Mauri Molander.

 

Vastuullisuus on viljelijälle itseisarvo

Palkitun yrittäjän Robert Jobbasin mielestä vastuullinen toiminta on heidän kaltaisellaan sukutilalla kaiken perusta ja suoranainen elinehto.

– Tosin meidän kokoisessa yrityksessä nuo Marjo Miettisen mainitsemat omistajan, johtajan ja henkilöstön roolit menevät monessa kohtaa päällekkäin. Tässä on osattava juosta niin pikamatkoja, 5000 metriä kuin maratonia. Onneksi minulla on suunnistajataustaa, Jobbas vitsaili palkitsemispuheessaan.


Vuosittaiseen yrityskilpailuun saavat osallistua kaikki yritykset, jolla on liiketoimintaa Itä-Uudellamaalla eli Askolassa, Lapinjärvellä, Loviisassa, Myrskylässä, Porvoossa, Pukkilassa tai Sipoossa. Yritys voi olla myös valtakunnallinen toimija, jolla on liiketoimintaa Itä-Uudellamaalla.


Lue myös:

Robbes sai Itä-Uudenmaan yrityspalkinnon

https://www.loviisansanomat.net/robbes-sai-ita-uudenmaan-yrityspalkinnon/

Lue myös

Päivitetty 29.2.2024: Ukrainan sodan vaikutukset yrityksiin

Olemme koonneet pakotteisiin liittyvää tietoa, tietolähteitä ja toimintaohjeita tähän artikkeliin. Venäjän aloitettua täysimittaisen hyökkäyssodan ja...

GA Telesis: Monimuotoinen työyhteisö kääntyy kilpailuvaltiksi

Lentomoottoreita Helsinki-Vantaalla korjaava GA Telesis toimii kansainvälisellä erikoisalalla, jossa eri etnisistä taustoista tulevat työntekijät ovat yritykselle kilpailuvaltti.

Kannanotto: Helsingin seudun maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnitelma MAL 2023 -luonnos

Helsingin seudun kauppakamarin kannanottona esitetään seuraavaa: Yleistä MAL 2023 on strateginen...