DSV Finlandin työntekijät työn teossa.

Asiantuntija-apua henkilöstöhallinnon kiemuroihin Kauppakamarista

Hyvä johtaminen, henkilöstön tasa-arvoinen kohtelu sekä sujuvasti pyörivä henkilöstöhallinto ovat entistä tärkeämpiä kilpailuvaltteja rekrymarkkinoilla. Kuljetus- ja logistiikkapalveluja tarjoava DSV Finland on hyödyntänyt niiden kehittämisessä myös Kauppakamarin asiantuntijoiden osaamista.

Tanskalaisen DSV-konsernin Suomen yhtiöt on yksi maamme suurimmista logistiikka-alan yritysryhmistä. Se tekee 363 miljoonan euron liikevaihtoa (2022) ja työllistää noin 350 henkilöä.

DSV:n Suomen yhtiöiden pääkonttorit sijaitsevat Vantaalla ja sivutoimipisteet Hämeenlinnassa, Kotkassa, Oulussa, Tampereella sekä Turussa. Tuhannet Suomesta lähtevät tai tänne eri puolilta maailmaa saapuvat tavarakontit tekevätkin päivittäistä matkaansa DSV:n organisoimina kuljetuksina.

Yhtiön henkilöstö koostuu toimi- ja esihenkilöistä sekä varastotyöntekijöistä. Vuosien saatossa DSV on luopunut asteittain omista kuljettajista ja tätä nykyä niistä vastaavat sopimuspohjaiset alihankkijat.

Laivalla eri puolilta maailmaa saapuvia tavarakontteja. Satamassa DSV:n työntekijä.
Tuhannet Suomesta lähtevät tai tänne eri puolilta maailmaa saapuvat tavarakontit tekevät päivittäistä matkaansa DSV:n organisoimina kuljetuksina.

Helsingin seudun kauppakamarista tukea ja
ajantasaista tietoa

Yhtiön henkilöstöhallinnolta palkka- ja työsopimuspaletin pyörittäminen vaatii eri ammattiryhmien työehtosopimusten, palkkaperusteiden, erilaisten vuorolisien sekä yhtiön omien sisäisten käytäntöjen tarkkaa tuntemusta.

– Esimerkiksi toimihenkilöillä on joustavat työajat ja mahdollisuus etätöihin. Varastoilla puolestaan tehdään selvästi tarkemmin säädeltyä vuorotyötä. Pyrimme kuitenkin siihen, että säännöt ja käytännöt olisivat yhtiön eri yksiköissä mahdollisimman yhteneviä. Henkilöstön on koettava, että he saavat mahdollisimman oikeudenmukaista ja tasa-arvoista kohtelua, HR Senior Manager Tuure Väisänen tiivistää.

Urakka on haastava ja Väisäsen luotsaaman HR-tiimin resurssit usein rajalliset. Ajantasaisen tes-tilanteen lisäksi tiimiläisten olisi oltava kartalla myös mahdollisista poikkeamista ja pykälämuutoksista.

Yt-prosesseissakaan ei vielä riitä, että niissä edetään oikeiden askelmerkkien mukaan. Pelkkien pykälien lisäksi on mietittävä myös viestintää.

– Tanskan pääkonttorissa ei ymmärrettävästi riitä aikaa ja osaamista suomalaisen työlainsäädännön perkaamiseen. Kauppakamarin neuvontapalvelun asiantuntijoista onkin ollut meille todella paljon apua. Heillä on aina ajantasaisin tieto niin hiljattain voimaan tulleista kuin vasta vireillä olevista muutoksista, Väisänen toteaa.

HR-senior Manager Tuure Väisänen DSV Finland.
Kauppakamarin neuvontapalvelut saavat Tuure Väisäseltä kosolti kehuja. Pulmatilanteissa sparraus- ja asiantuntija-apu on vain yhden puhelinsoiton päässä, hän kiittelee.

Apu on puhelinsoiton päässä, kannattaa kysyä Kauppakamarista

DSV ja Helsingin seudun kauppakamari ovat tehneet tällä saralla jo pitkään yhteistyötä. Vuosien saatossa asiantuntija-apu on laajentunut myös henkilöstön koulutukseen, jota niin ikään tarjotaan tasapuolisesti yhtiön sisällä.

DSV:lta on osallistuttu säännöllisesti muun muassa kauppakamarin esihenkilöpäiville ja työoikeuden koulutuksiin.

– Tavoitteena on mahdollisimman laadukas ja tasapuolinen johtaminen ja esihenkilötyö henkilöstöryhmästä riippumatta. Ne ovat tänä päivänä entistä tärkeämpi kilpailuvaltti myös uusien osaajien palkkaamisessa, Väisänen kertoo.

Kauppakamarin neuvontapalvelut saavatkin kokeneelta HR-ammattilaiselta kosolti kehuja.

– Pulmatilanteissa sparraus- ja asiantuntija-apu on vain yhden puhelinsoiton päässä, Väisänen kiittelee.

Maksutonta neuvontaa jäsenillemme

Kauppakamarin jäsenille maksuttomassa neuvontapalvelussa asiantuntijat ja lakimiehet vastaavat kysymyksiisi liittyen muun muassa verotukseen, taloushallintoon ja lakiasioihin. Voit lähettää kysymyksesi asiantuntijoillemme lomakkeen kautta.

Pohditko, onko yrityksesi jäsenemme?

Voit tarkistaa organisaatiosi jäsenyyden KauppakamariVerkostosta.

Lue myös

Arvioimme: pääkaupunkiseudulla lopetti viime vuonna ennätysmäärä yrityksiä

Suomessa lopetti arviolta 31 000 yritystä viime vuonna. Pääkaupunkiseudulla (Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen) lopettaneita yrityksiä...

Rahoitusta tarjolla kestävän kehityksen innovaatioille

”Tulevaisuuden murroksessa pärjäävät vain sellaiset yritykset, jotka ovat kyvykkäistä innovoimaan ja muuttamaan liiketoimintamallinsa kestävän kehityksen mukaisiksi. Tähän...

Kiinnostaako kiertotalous? Osallistu Maailman kiertotalousfoorumiin (WCEF) Brysselissä

Ennen varsinaista tapahtumaa kiertotaloudesta kiinnostuneilla yritysten ja organisaatioiden edustajilla, opiskelijoilla ja asiantuntijoilla on mahdollisuus verkostoitua...