Artikkelikuva

Helsingin hallinto-oikeus: Helsingin uusi yleiskaava osittain lainvastainen

Kaupunginvaltuuston lokakuussa 2016 tekemä päätös sekä uudesta yleiskaavasta että Vartiosaaren osayleiskaavasta on Helsingin hallinto-oikeuden mukaan osittain lainvastainen.

Hallinto-oikeus kumosi yleiskaavan hyväksymistä koskevan päätöksen lainvastaisena siltä osin kuin se koski Länsiväylän, Turunväylän, Hämeenlinnanväylän ja Lahdenväylän bulevardisointia. Kauppakamarissa päätökseen ollaan tyytyväisiä, sillä kaupunkibulevardit heikentäisivät Helsingin keskusta-alueen saavutettavuutta sekä koko seudun liikennejärjestelmän sujuvuutta.

-Bulevardisointi olisi aiheuttanut ongelmia koko seudun liikennejärjestelmälle. Tästä syystä Helsinki ei voi päättää asiasta yksin,  sanoo kauppakamarin maankäyttö- ja liikenneasioiden päällikkö Tiina Pasuri.

Lisää asuntoja tiivistämällä olemassa olevia asuinalueita

Lisäksi kumottiin osittain bulevardeihin rajoittuvat asuinrakentamista koskevat kaavamerkinnät.

-Lisää asuntoja saadaan tiivistämällä jo olemassa olevia asuinalueita, mikä olisi myös kaupunkitaloudellisesti järkevää. Esimerkiksi purkavan lisärakentamisen helpottaminen toisi uusia mahdollisuuksia taloyhtiöille, joilla on merkittäviä saneeraushankkeita edessä, Pasuri sanoo.

Hänen mukaan tiivistämisen varaa olisi varmasti enemmänkin, mutta siitä päättäminen ei ole poliittisesti helppoa.

-Lisärakentaminen omalle asuinalueelle harvoin miellyttää jo olemassa olevia asukkaita.

Malmin lentokentälle saa rakentaa, Vartiosaareen ei

Hallinto-oikeus kumosi Vartiosaaren osayleiskaavan hyväksymistä koskevan päätöksen maakuntakaavan vastaisena. Päätöksen mukaan kulttuuriympäristöarvojen turvaamista ei ole voitu jättää vasta asemakaavoituksessa ratkaistavaksi.

Lisäksi hallinto-oikeus kumosi Hämeenlinnanväylän varrelta Keskuspuiston alueelle ja maakuntakaavan virkistysalueelle osoitetut uudet rakentamisalueet maakuntakaavan vastaisena. Hallinto-oikeuden mukaan yleiskaavan toteutuminen merkitsisi maakuntakaavassa osoitetun virkistysalueen laajaa supistumista.

Sen sijaan hallinto-oikeus hylkäsi Malmin lentokenttää ja Tuomarinkylän kartanon aluetta koskeneet valitukset.

Lue myös

Lausunto: Viikinrannan–Lahdenväylän osayleiskaavaluonnos

Viikinrannan-Lahdenväylän osayleiskaavaluonnos Viikinrannan-Lahdenväylän alueen kaavoitustarpeen taustalla on Helsingin viimeisin kokonaisyleiskaava Yleiskaava 2016, jonka korkein hallinto-oikeus...

Lausunto: Porvoon keskeisten kaupunkialueiden osayleiskaava, rakennemallit

Yleistä Kauppakamari pitää valmisteilla olevaa Porvoon keskeisten kaupunkialueiden osayleiskaavaa merkittävänä Itä-Uudenmaan elinkeinoelämän toimintaedellytyksiin ja kilpailukyvyn...

Lausunto: Länsiväylän ympäristön osayleiskaava/ osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Yleistä Helsingin kaupunki valmistelee osayleiskaavaa Länsiväylän ympäristöön. Kaavoitus koskee Länsiväylää ja...