Riikka Vataja on Helsingin seudun kauppakamarin johtava asiantuntija, osaaminen ja kasvupalvelut.

Jatkuvan oppimisen palvelukeskuksen perustaminen – kauppakamarin lausunnot

Luonnoksen mukaan ”Esityksen tavoitteena on sovittaa yhteen jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palveluja. Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus edistäisi työikäisen väestön osaamisen kehittymistä ja osaavan työvoiman saatavuutta. Palvelukeskuksen perustamisen tavoitteena on palvelujärjestelmän uudistaminen siten, että työikäisen väestön osaamisen kehittäminen olisi aikaisempaa tiiviimmin kytköksissä työelämän tarpeisiin sekä alueiden elinkeinojen ja elinvoiman kehittämiseen ja uusintamiseen.”

Helsingin seudun kauppakamari on esityksen kanssa yhtä mieltä siitä, että tulevaisuudessa työuran aikainen oman osaamisen kehittäminen on yhä tärkeämpää työtehtävien jatkuvan muutoksen myötä. Lisäksi yritysten kroonistuva osaajapula vaatii yhteiskunnalta nykyistä selkeämpiä toimia tilanteen korjaamiseksi. Jatkuvan oppimisen onnistunut lopputulos edellyttää kiinteää vuoropuhelua yritysten ja koulutustoimijoiden välillä, jotta osaamistarpeet välittyvät oikea-aikaisesti ja niihin pystytään reagoimaan nopeasti ja joustavasti.

Helsingin seudun kauppakamari ei kuitenkaan kannata uuden viranomaisen perustamista. Palvelukeskuksen valmistelua on leimannut kova kiire ja se näkyy hallituksen esitysluonnoksen keskeneräisyytenä. Esimerkiksi vaihtoehtoisia ratkaisuja ei hallituksen esityksen luonnoksen perusteella ole perusteellisesti selvitetty.

Esityksessä ei myöskään avata sitä, miten palvelukeskuksen perustaminen edesauttaa tai tukee vuoropuhelua yritysten ja koulutuksen tarjoajien välillä.

Laadukasta ja laajaa ammatillisen koulutuksen ja korkeakoulutuksen palvelutarjontaa tulisi hyödyntää jatkuvan oppimisen toteuttamisessa nykyistä tehokkaammin. Saavutettavuuden parantamiseksi resurssit tulisi käyttää uuden viranomaisen perustamisen sijasta digitaalisen palvelualustan rakentamiseen.

Osaamis- ja työllisyyspolitiikassa on jatkuvan oppimisen uudistuksen lisäksi meneillään muitakin suuria muutoksia, joista esimerkkinä mainittakoon oppivelvollisuusiän laajentaminen ja ammatillisen koulutuksen reformi, jonka toimeenpano on osittain kesken.

Hallituksen esitysluonnoksesta jää puuttumaan kokonaisarvio siitä, miten jatkuvan oppimisen palvelukeskuksen perustaminen asemoituu muihin käynnissä oleviin uudistuksiin nähden. Hallituksen esitysluonnos ei myöskään sisällä riittävällä tasolla arviota sitä, mikä on palvelukeskuksen suhde TE-palveluiden uudistamiseen ja työllisyyden kuntakokeiluihin.

Palvelukeskuksen perustaminen ei saa johtaa siihen, että jatkuvan oppimisen toteuttamiseen kipeästi tarvittavat resurssit hupenevat kasvavaan hallintoon ja pahimmillaan myös hallinnollinen taakka yrityksille, koulutuksen tarjoajille ja koulutusta tarvitseville lisääntyy.

Lausunto: Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksesta ja siihen liittyviksi laeiksi

Riikka Vataja
johtava asiantuntija, osaaminen ja kasvupalvelut
riikka.vataja@chamber.fi
Helsingin seudun kauppakamari
Kalevankatu 12 00100 HELSINKI

Lue myös

Lausunto: luonnos hallituksen esitykseksi toisen asteen koulutuksen kehittämishankkeeseen liittyvistä säädösmuutoksista

Hallituksen esitys perustuu Marinin hallituksen koulutuspoliittisen selonteon toimenpide-ehdotuksiin, joita on työstetty...

Ratkaisu jatkuvaan oppimiseen ei löydy uudesta virastosta

Ratkaisua haetaan Opetushallituksen yhteyteen perustettavasta jatkuvan oppimisen palvelukeskuksesta, jota koskeva hallituksen esitysluonnos oli äskettäin lausuntokierroksella. Tavoitteena on...

Aikuiskoulutuksen uudistus lupaa helpotusta osaajapulaan

Jatkuvaan oppimiseen valmisteilla oleva uudistus lupaa vastata nykyistä paremmin yritysten tarpeisiin ja helpottaa myös pääkaupunkiseudun osaajapulaa. Mistä uudistuksessa on kyse?