Kansainvälisiä osaajia neuvottelussa.

Kilpailuetua kansainvälisestä työyhteisöstä 

Vuoteen 2030 mennessä Suomessa on 100 000 työikäistä vähemmän, mutta samaan aikaan 300 000 eläkeläistä enemmän. Huoltosuhde on tuolloin kestämätön. Suomi tarvitsee lisää työikäistä väestöä. Helsingin seudun kauppakamari on aloittanut keväällä projektin, joka edistää kansainvälisten osaajien rekrytointia sekä vaikuttaa työnantajien asenteisiin.

”Meillä on valtava huoli siitä, miten tässä maassa riittää osaajia ja työntekijöitä ylläpitämään elinvoimaisuutta ja hyvinvointia tulevaisuudessa”, kertoo Helsingin seudun kauppakamarin projektipäällikkö Johanna Larsson.

Larsson aloitti tehtävissään alkukesästä, jonka jälkeen kauppakamarissa rattaat ovat lähteneet pyörimään vauhdikkaasti. Nyt työn alla on viestintäkampanja yrityksille ja kansainvälisille osaajille suunnattu digitaalinen työelämäkiihdyttämö, jonka valmistelussa mukana on muun muassa Business Finland. 

Kansainvälisten osaajien saaminen Suomeen ja jo Suomessa olevien ammattilaisten työllistäminen on edellytys yritysten ja koko yhteiskunnan menestykselle. 

”Monimuotoiset tiimit ja työyhteisöt tekevät tutkitusti parempaa tulosta. Kansainvälisellä osaajalla voi hyvinkin olla osaamista toisen maan markkinasta ja tavoista, joka puolestaan voi luoda yritykselle lisää liiketoimintamahdollisuuksia”, jatkaa Larsson. 

Helsingin seudun kauppakamari on myös mukana PING Helsingin Muutostöissä-kampanjassa, jonka sanoma tukee kauppakamarin strategisia tavoitteita ja arvoja kansainvälisen työelämän puolesta. Muutostöissä-kampanjan tavoitteena on avata silmät kulttuurisesti moninaisen työelämän mahdollisuuksille sekä sen esteille: tietämättömyydelle, ehdollistumille ja uskomuksille.

Kansainvälisen osaajan kiinnittäminen
yhteiskuntaan on avainasemassa

Suomeen saapuu vuosittain tuhansia kansainvälisiä tutkinto-opiskelijoita ympäri maailman. Monet opiskelijoista kuitenkin palaavat kotimaahansa tai napataan toiseen maahan, sillä ensimmäisen oman alan työpaikan saaminen Suomesta on vaikeaa.

”Kansainväliset opiskelijat tulevat Suomeen koulutuksen ja työllistymisen perässä. On suoranaista hulluutta, että emme kiinnitä näitä itse kouluttamiamme osaajia yhteiskuntaamme paremmin. Integrointia tulisikin tehdä jo opintojen aikana eikä vasta kun tutkintotodistus on kädessä.”

Osa yrityksistä on konkareita kansainvälisten osaajien palkkaamisessa. Esimerkiksi kasvuyritykset ovat luoneet hyviä käytänteitä niin palkkaamiseen kuin osaajan perheen tukemiseen suomalaiseen yhteiskuntaan.

”Kun osaaja saapuu Suomeen, hän hyvin todennäköisesti tuo perheensä mukanaan. Meidän pitäisi yhä enemmän pitää mielessä ne pitovoimatekijät, jotka saavat osaajan ja hänen perheensä jäämään Suomeen. Näitä ovat esimerkiksi puolison työllistyminen sekä englanniksi saavutettavat palvelut, koulut, harrastukset ja yhteisöt.” 

Kansainvälisen osaajan palkkaaminen vaatii vahvoja toimenpiteitä ja kulttuurinmuutosta työyhteisöissä. Yritysten kannattaa pohtia miten poistaa mahdollisia jännitteitä ensimmäisen ei-suomea äidinkielenään puhuvan kollegan kanssa työskentelystä. 

”Monissa yrityksissä on pelkoja siitä, mitä kansainvälisen osaajan rekrytointi tarkoittaa työyhteisölle. Jos osaaja ei puhu suomea, tulee tällöin kääntää tärkeät materiaalit, kuten työturvallisuusohjeet myös osaajalle saavutettavalle kielelle. Tämän lisäksi esihenkilöitä kannattaa kouluttaa monikulttuuriseen johtamiseen, jotta osaaja ja työyhteisö saavat tarvitsemaansa tukea”, jatkaa Larsson. 

Kun työpaikat kansainvälistyvät, se asettaa paineita myös uudenlaiselle johtamiselle. Esihenkilöiltä vaaditaan kulttuurisia tietoja ja taitoja sekä kykyä varmistaa, että jokainen työntekijä – taustasta riippumatta – kokee itsensä täysvaltaiseksi työyhteisön jäseneksi. 

Selkeyttä palveluviidakkoon

Yrityksille on tarjolla monia erilaisia palveluita kansainvälisten osaajien rekrytointiin. Palveluita tuottaa valtio, kunnat ja yksityiset toimijat. Mistä yrityksen kannattaa siis lähteä liikkeelle?

”Se riippuu hyvin paljon siitä, minkälaista osaajaa ollaan hakemassa. Esimerkiksi jos tarkoitus on tuoda 30 hitsaajaa Suomeen, on silloin parempi kääntyä kansainvälistä rekrytointia tekevän kumppanin puoleen. Jos kyse on harjoittelua tekevän opiskelijan rekrytoinnista, kannattaa tätä tiedustella oppilaitoksilta.”

Meillä Helsingin seudun kauppakamarissa on myös palveluja, joita voi hyödyntää kansainvälisen osaajan rekrytoinnissa. Starttaamme tänä syksynä viestintäkampanjan, jolla on tarkoitus kertoa yrityksille parhaita käytänteitä ja oppeja muilta yrityksiltä. Järjestämme myös 25.9.2023 klo 9–10 maksuttoman Kansainvälinen rekrytointi -webinaarisarjan yrityksille ja työnantajille

”Helsingin seudulla on tarjolla valtavasti erilaisia maksuttomia julkisia palveluita kansainvälisten osaajien rekrytointiin. Sparrailen myös mielelläni yritysten kanssa, jotka ovat tätä matkaa aloittamassa!” 

Lue lisää Kansainvälinen rekrytointi -webinaarisarjasta ja ilmoittaudu mukaan sarjan ensimmäiseen osaan tästä.

Lue myös

Tavoitteena monimuotoinen ja yhdenvertainen työyhteisö – miten se tapahtuu? 

Kauppakamarilla toimii DEI-työryhmä, joka koostuu kahdesta johtoryhmän jäsenestä sekä neljästä työntekijästä. Työryhmää vedän minä, viestinnän...

Helsingin yliopisto avaa ulkomaalaisille opiskelijoille ovia työelämään

Helsingin yliopiston harjoitteluohjelma helpottaa kansainvälisten opiskelijoiden pääsyä suomalaiseen työelämään. Myös yrityksiin he voivat tuoda uutta näkemystä ja tuoreita ajatuksia.

Myyntijohdon vastuu kasvaa – käytännön vinkkejä modernin myynnin johtamiseen

Olin puhumassa aiheesta vuoden 2023 Nordic Sales Enablement –tapahtumassa, jossa paikalla oli isojen suomalaisten yritysten...