15.6.2021 Liike-elämä Juridiikkakatsaus 1/2021 Lainsäädäntö ja siinä tapahtuvat muutokset vaikuttavat yrityksiin usein enemmän kuin ne itse aavistavatkaan. Uusia säädöksiä tulee jatkuvasti ja voimassa olevia lakeja tarkistetaan säännöllisesti. Yhä suurempi osa sääntelystä on peräisin Euroopan unionista, mikä tuo oman haasteensa juridiikan seuraamiseen. Yritysten kannalta keskeisiä ratkaisuja antavat puolestaan useat eri instanssit, kuten tuomioistuimet ja erilaiset lautakunnat.
15.6.2021 Verotus Henkilökunnan sitouttaminen henkilöstöannin avulla Työnantaja voi sitouttaa työntekijöitä esimerkiksi tarjoamalla näille mahdollisuuden merkitä työnantajayhtiön osakkeita huomattavasti alle käyvän arvon.
14.6.2021 Vaalit Onnea, Helsingin seudun uudet kuntapäättäjät Helsingin seudulla on paljon keskeisiä teemoja, joihin kuntapäättäjien tulee löytää yhteistyössä ratkaisuja. Kauppakamari korostaa vastuullista, yritysmyönteistä asennetta kunnallisessa päätöksenteossa.
14.6.2021 Kansainväliset asiat Puola – Itäisen Euroopan kasvuveturi 38 miljoonan asukkaan Puola on ollut yksi viime vuosikymmenen nopeimmin kasvaneista talouksista Euroopan unionissa. Puolan talous ja infra ovat modernisoituneet. Suurtyöttömyys on vaihtunut työvoimapulaksi, jota on saapunut helpottamaan yli miljoona ukrainalaista.
11.6.2021 Vaalit Kuntavaalit: Kauppakamari tuo elinkeinoelämän ääntä kuuluviin Kuntavaalit lähestyvät kovaa vauhtia. Helsingin seudun kauppakamarin kuntavaaliteesien keskiössä on yritysten merkitys kilpailukyvylle ja kasvulle.
11.6.2021 Vaalit Kuntavaalit: Elinkeinoelämän ääni kuuluu alueilla Kuntavaalit lähestyvät kovaa vauhtia. Helsingin seudun kauppakamarin kuntavaaliteesien keskiössä on yritysten merkitys kilpailukyvylle ja kasvulle.
9.6.2021 Kaavoitus ja rakentaminen Kauppakamarit: Miljoonainvestoinnit viivästyvät kunnissa hitaan kaavoitusprosessin takia Kaavoituksen ja luvituksen hitaus on merkittävin syy kuntiin tehtävien investointien viivästymiseen. Kauppakamarien tekemässä kyselyssä 10 prosenttia vastanneista yrityksistä kertoi, että kaavoitus- ja luvitusprosessi on hidastanut investointeja merkittävästi. Viivästyneistä hankkeista 30 prosenttia oli arvoltaan yli 5 miljoonan euron investointeja.
3.6.2021 Kansainväliset asiat Miksi EU:n yhteiset matkailua koskevat pelisäännöt eivät kelpaa Suomelle? Keskuskauppakamari on huolissaan siitä, että Suomen maahantulomääräyksistä suunnitellaan muuta Eurooppaa tiukempia.
3.6.2021 Kaavoitus ja rakentaminen Elinkeinoelämän järjestöt: Maankäyttö- ja rakennuslain uudistus menossa väärään suuntaan – sääntely lisääntyy ja monimutkaistuu Maankäyttö- ja rakennuslain uudistus menee väärään suuntaan, toteavat elinkeinoelämän järjestöt. Jos kaavoitusta ja luvitusta ei joustavoiteta, esimerkiksi investoinnit ja liikenneuudistukset eivät nopeudu.