9.12.2021 Tiedote Ennakointikamarin tilannekatsaus: Helsingin seudun osaajapulan ratkomiseen tarvitaan nopeita ratkaisuja Työvoiman kokonaiskysyntä on palannut pandemiaa edeltäneelle tasolle. Työttömien työnhakijoiden määrä ei kuitenkaan ole laskenut, vaikka avoimia työpaikkoja on avautunut runsaasti Uudenmaan yrityksissä. Tilanteen parantaminen edellyttää nopeavaikutteisiin toimiin panostamista, korostaa Ennakointikamarin tilannekatsaus.
1.12.2021 Osaaminen ja työelämä AMKEn hallitus palkitsi maahanmuuttajaopiskelijoita Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry on myöntänyt stipendin viidelle esimerkilliselle maahanmuuttajaopiskelijalle. Helsingin seudun kauppakamari on iloinen siitä, että se on saanut olla mukana stipendiraadissa.
10.9.2021 Toimitusjohtajalta Vähän villoja budjettiriihestä Valtion ensi vuoden talousarvion valmistelusta saatiin aikaan poliittista draamaa palvelevia pitkittyneitä päätöksentekotilanteita. Talouden kehitystä, yritysten menestystä ja työvoiman tarjontaa vahvistavia päätöksiä saatiin hallituksen budjettiriihestä sen sijaan varsin vähän. Tämä on huolestuttavaa, koska juuri työvoiman saannin ongelmat uhkaavat hidastaa muutoin hyvässä vauhdissa olevaa talouskasvua.
2.9.2021 Osaaminen ja työelämä Kauppakamarikysely: Lähes 75 prosenttia yrityksistä kärsii työvoimapulasta – Rajoittaa merkittävästi yritysten kasvua ja liiketoimintaa Kauppakamareiden jäsenyrityksille suunnatun kyselyn mukaan lähes 75 prosenttia yrityksistä kokee pulaa tai paljon pulaa osaavasta työvoimasta. Jopa 68 prosenttia yrityksestä arvioi, että pula osaavasta työvoimasta on rajoittanut yritysten kasvua ja liiketoimintaa. Talouskasvu sakkaa, jos korjaavia toimenpiteitä ei tehdä vauhdilla, sanoo Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Mikko Valtonen. Kyselyyn vastasi lähes 1300 kauppakamarien jäsenyritystä useilta eri toimialoilta ympäri Suomen.
1.9.2021 Tiedote Osaamiseen satsaamalla ratkaisuja tekijäpulaan Osaavan työvoiman tarve kasvaa voimakkaasti. Aikaa ratkaisujen etsimiseksi on kauppakamarin mukaan hukattu jo riittävästi. Budjettiriihestä on löydyttävä niin lyhyen kuin pitkänkin aikavälin ratkaisuja.
31.8.2021 Tiedote Uudenmaan teollisuusyritykset toimivat menestyksen moottoreina Helsingin seutu on Suomen suurin teollisuuden keskittymä, joka vaikuttaa vahvasti vientiin, kansainvälistymiseen ja kilpailukykyyn. Kauppakamarin jäsenyrityksissä toivotaan, että teollisuuden merkitys taloudelle ja työllisyydelle tunnistettaisiin selvemmin.
26.8.2021 Tiedote Matkailu- ja ravintola-alan osaajapula leviää käsiin ilman pikaisia ratkaisuja Koronapandemia on kurittanut matkailu- ja ravintola-alaa ennennäkemättömällä tavalla. Ravintola-alalla ennen pandemiaa vallinnut lähes krooninen työvoimapula ehti vaihtua pandemiarajoitteiden myötä työvoiman ylitarjonnaksi ja nyt ala kärvistelee uudelleen nopeasti syventyneen työvoimapulan kanssa. Uudenmaan matkailu- ja ravintola-alan yritysten hätä nousee esiin Ennakointikamarin selvityksessä.
12.8.2021 Osaaminen ja työelämä Budjettiriihestä tarvitaan nopeita päätöksiä osaavan työvoiman turvaamiseksi Keskuskauppakamari on huolissaan siitä, että pula osaavasta työvoimasta tyrehdyttää orastavan kasvun. Mikäli hallitus ei tee nopeita toimia, joilla turvataan osaavan työvoiman saatavuus, jää yritysten kasvupotentiaali lunastamatta.