Hyvin suunniteltu budjetti 15.5.2025

Budjetointi voidaan laatia eri tarkoituksia varten eri aikajänteille ja eri tarkkuudella. Budjetointi ei ole ainoastaan tulevaisuuden ennustamista ja numeroiden pyöritystä vaan voi toimia esimerkiksi henkilöstön motivointi- ja sitouttamiskeinona.

Koulutuksen punainen lanka on, että budjetointi on ennen kaikkea käytännön operatiivisten toimintojen suunnittelua ja palasiin purkamista eikä hihasta ravisteltujen kasvukertoimella varustettujen matemaattisten kaavojen käyttöä.

Helsingin seudun kauppakamarin valmennuksessa esitetään mm. laskujen avulla, miten pienet poikkeamat lähtötiedoissa (esimerkiksi hinnoittelussa ja kustannuksissa) voivat aiheuttaa suuriakin eroja toteutuneessa tuloksessa verrattuna siihen mitä oli budjetoitu. Lisäksi käydään läpi rullaavan budjetoinnin periaatteet sekä keinoja parantaa budjettien tarkkuutta.

Tervetuloa koulutukseen!

Lue myös

Neuvontapalvelut: EU:n ja Uuden-Seelannin välinen vapaakauppasopimus tullut voimaan

Vapaakauppasopimus poisti heti voimaantullessaan suurimman osan tullimaksuista EU-maiden vienniltä Uuteen-Seelantiin. Näin myös suomalaisten tuotteiden viennistä...

Yhteistyömahdollisuuksia Ukrainassa

Ukrainalaiset yritykset etsivät aktiivisesti yhteistyömahdollisuuksia ulkomailta.

Tulevissa terveyskriiseissä eri toimialoja on kohdeltava tasapuolisesti

Koronaviruspandemiasta on otettava opiksi, jotta olemme jatkossa paremmin valmistautuneita kohtamaan pandemioita ja muita globaaleja terveyskriisejä....