Artikkelikuva

Työvoimaongelmiin helpotusta

Ammattityövoiman puute on noussut yritysten suurimmaksi kasvun esteeksi. Elinkeinoelämän keskusliiton suhdannebarometrin mukaan 27 prosentilla uusmaalaisista yrityksistä on tänä keväänä ollut rekrytointivaikeuksia. Helsingin seudun kauppakamarin oman selvityksen mukaan erityisesti pula ICT-alan osaajista on pahentunut.

Yritystoiminnan kehityksen kannalta vakavinta on pula digiosaajista. Sekä ohjelmistokehittäjistä että digitaalisten innovaatioiden soveltajista on kova kysyntä, johon koulutus ei ole kyennyt riittävällä volyymilla vastaamaan. Tämä hidastaa kaikkien yritysten kehityshankkeita. Nämä työpaikat täytetään entistä useammin oppilaitosyhteistyön tai suorahaun avulla.

Avointen työpaikkojen määrä on kasvanut tänä vuonna myös perinteisillä aloilla. Uudellamaalla pulaa on erityisesti rakennusalan, hotelli- ja ravintola-alan sekä terveydenhuollon osaajista. Rekrytointivaikeudet ovat laajentumassa myös muille aloille.

Samaan aikaan Uudenmaan TE-toimistossa on yli 72 000 työtöntä työnhakijaa. Työmarkkinat toimivat varsin huonosti, kun kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa. Tilanteen parantamiseksi tarvitaan sekä aiempaa tarkemmin kohdennettuja työttömien aktivointitoimia että työnantajille suunnattuja täsmäpalveluita. Esimerkiksi työvoiman muuntokoulutukselle on nyt kysyntää.

Työvoimatilanne ei ole demografian valossa suinkaan helpottumassa, Uudellamaallakin eläkkeelle siirtyvät ikäluokat ylittävät nuorisoikäluokkien koon. Yritysten on syytä ennakoida työvoimatarpeitaan aiempaa pidemmällä aikavälillä, koska uutta työvoimaa ei aina löydy juuri silloin, kun sitä tarvitaan tuotantoon. Yrityksissä kannattaa miettiä, voitaisiinko omiin tuleviin osaamistarpeisiin varautua ennakolta esimerkiksi aktiivisen oppilaitosyhteistyön, harjoittelupaikkojen tarjoamisen, maahanmuuttajien perehdyttämisen tai oppisopimuskoulutuksen avulla.

Yritysten työvoimatarpeisiin vastaaminen vaatii koulutukselta entistä joustavampia ja työelämän muutoksiin nopeasti reagoivia toimintamalleja. Kauppakamarit ovat äskettäin julkaisseet koulutusteesit, joissa listataan seitsemän keinoa varmistaa osaavan henkilöstön saatavuus yrityksille. Kauppakamarit haluavat muun muassa tukea ammatillisen koulutuksen uudistuksen onnistumista, laajentaa oppisopimusten käyttöä sekä tiivistää yhteistyötä yritysten ja oppilaitosten välillä.

On koko yhteiskunnan kannalta onnellista, että työvoiman kysyntä on kasvanut. Tilanteeseen vastaaminen vaatii nyt hyvää yhteistyötä yritysten, oppilaitosten ja kasvupalveluiden tuottajien välillä.

Osaavan henkilöstön saatavuus vaatii muutoksia koulutusjärjestelmään

Osaavan henkilöstön saatavuus vaatii muutoksia koulutusjärjestelmään

Lue myös

Osaajapulaan helpotusta ulkomaisista opiskelijoista

Peter Vesterbackalla on monta rautaa tulessa, mutta viime aikoina idealinko on malttanut keskittyä kahteen asiaan: opiskelijoiden houkutteluun ulkomailta ja Tallinnan-tunneliin.

Muuttuvat osaamistarpeet vaativat koulutukselta ketteryyttä

Yritysten nopeasti muuttuvat osaamistarpeet vaativat oppilaitosten koulutukselta ketteryyttä. Careeria pystyi auttamaan muutoskoulutuksella koronan koettelemaa ilmailualaa.

Osaajapulaan helpotusta urakierron kautta

Yrityksen tarvitsemaan asiantuntijatyöhön voi löytyä tekijä helpoiten omasta talosta. Sisäisten urapolkujen edistämisessä hyödynnetään yhä enemmän ammattikorkeakoulun koulutuksia.