Careerian Jaana Ekfors ja Marko Sinkkonen.

Muuttuvat osaamistarpeet vaativat koulutukselta ketteryyttä

Yritysten nopeasti muuttuvat osaamistarpeet vaativat oppilaitosten koulutukselta ketteryyttä. Careeria pystyi auttamaan muutoskoulutuksella koronan koettelemaa ilmailualaa.

Koronapandemia ajoi ilmailualan syvään kriisiin ja johti mittaviin lomautuksiin ja irtisanomisiin Helsinki-Vantaalla toimivissa yrityksissä. Ammatillista koulutusta tarjoava Careeria on ollut omalta osaltaan tukemassa työnsä menettäneitä tarjoamalla heille muutosturvakoulutusta.

– Esittelimme muutosturvan piirissä olevalle henkilöstölle tarjolla olevat koulutusmahdollisuudet, joista jokainen pystyi valitsemaan itselleen sopivimman vaihtoehdon henkilökohtaisen tilanteen mukaan, Careerian asiakkuus- ja kumppanuuspäällikkö Marko Sinkkonen kertoo.

Ilmailualalla työskennelleet ovat kouluttautuneet Careeriassa uusiin tehtäviin muun muassa isännöinti-, catering-, kylmätekniikka- ja hoiva-aloille.

Sinkkosen mukaan nopeaan reagointiin auttoi oppilaitoksen ja ilmailualan yritysten tiivis yhteistyö jo ennen kriisiä.

– Tunsimme ennestään yritykset ja niiden henkilöstön. Aiempi koulutus- ja tutkintoyhteistyö esimerkiksi matkustamo- ja turvallisuushenkilöstön kanssa mahdollisti muutosturvakoulutusten nopean rakentamisen.

Ennakoinnissa vielä parannettavaa

Careerian tutkintovalikoimaan kuuluu yli 80 eri alojen perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkintoa. Oppilaitoksella on vuosittain noin 11 000 opiskelijaa, joista kaksi kolmasosaa aikuisia ja kolmasosa alle 20-vuotiaita.

Careerian asiakkuus- ja kumppanuuspäällikkö Jaana Ekfors sanoo, että yritysyhteistyö on koko toiminnan edellytys. Iso osa opiskelusta on harjoittelua, työssäoppimista ja näyttökokeita, jotka suoritetaan työpaikoilla ja oikeissa työtehtävissä.

– Yhteistyö yritysten kanssa sujuu hyvin, sillä sitä on tehty meillä jo niin pitkään. Sen sijaan osaamistarpeiden ennakoinnissa yhteistyötä voitaisiin vieläkin parantaa, Ekfors toteaa.

Osaamistarpeiden ennakoinnissa Careeria hyödyntää Uudenmaan yritysten ja koulutuksen järjestäjien yhteistä Ennakointikamaria, jonka toimintaa Helsingin seudun kauppakamari koordinoi.

Ekforsin mielestä tulevien tarpeiden ennakointi on tulevaisuudessa entistä tärkeämpää, sillä työelämässä ja taloudessa muutokset ovat yhä nopeampia. Niihin reagointi vaatii ketteryyttä niin yrityksiltä kuin oppilaitoksiltakin.

– Toivomme, että yritykset olisivat meihin hyvissä ajoin yhteydessä ja kertoisivat tulevista osaamistarpeistaan. Kun tunnemme toisemme paremmin, yrityksetkin tietävät koulutustarjontamme. Ja jos jokin koulutus ei kuulu valikoimiimme, ohjaamme ottamaan yhteyttä oikeaan paikkaan.

Osatutkintojen suosio kasvaa

Jatkuvan oppimisen korostuminen työpaikoilla näkyy muun muassa siinä, että Careeriassa suoritetaan enenevässä määrin myös osatutkintoja. Työssä olevat saavat opiskelua varten oppirahoitussopimuksen.

– Tuen turvin opiskelu on lähes ilmainen niin opiskelijalle kuin työnantajallekin, Ekfors sanoo.

Marko Sinkkosen mielestä oppilaitoksen järjestämien tutkintojen tai osatutkintojen etu on siinä, että niissä saa laadukasta ja yhteismitallista koulutusta.

– Kyse ei ole vain yksittäisestä kurssista, vaan hyväksytystä suorituksesta saa myös todistuksen, jolla voi osoittaa osaamisensa.

Careeria järjestää myös yrityksille räätälöityjä maksullisia koulutuksia.

– Esimerkiksi teknisellä puolella järjestämme täsmäkoulutuksia, jotka sisältävät teorian, harjoittelun ja opiskelun päätteeksi kokeen. Esimerkiksi metallialan yrityksen hitsaajat suorittavat tällä tavalla standardien edellyttämiä hitsauksen pätevyyskokeita, Ekfors toteaa.

Pitkät kumppanuudet tuottavat tulosta

Careerialla on paljon kokemusta pitkäaikaisesta kumppanuudesta yritysten kanssa. Esimerkiksi S-ryhmään kuuluva Varuboden-Oslan henkilöstöhallinnon kanssa oppilaitos on tehnyt jo vuosia yhteistyötä koulutuksessa, joka tukee henkilökunnan urapolkuja esimerkiksi esimiestehtäviin.

Myös kylmäalan kanssa Careeria on tehnyt pitkään yhteistyötä. Oppilaitoksessa voi opiskella kylmäasentajaksi ja erikoisammattitutkintona kylmämestariksi. Oppisopimuksesta on tullut entistä suositumpi tapa tulla alalle.

Oppilaitos järjestää myös räätälöityjä koulutuksia kylmäalan yrityksille. Esimerkiksi yhteistyössä Onnisen kanssa on suunniteltu ilmalämpöpumppuasentajille viikon kurssi, jossa käydään läpi laitteiden asennukseen ja huoltoon liittyvät perusasiat.

– Meillä on yhteinen tavoite yritysten kanssa saada osaamispulasta kärsivälle alalle uusia tekijöitä, Sinkkonen korostaa.


Muuttuvat osaamistarpeet vaativat koulutukselta ketteryyttä on juttusarjan Yritysyhteistyöstä ratkaisuja osaajapulaan viimeinen artikkeli.



Lue myös

Kauppakamarit: Toimeenpano ratkaisee sote-uudistuksen onnistumisen – Kustannukset kuriin ja yritykset mukaan tuottamaan palveluita

Eduskunnan hyväksymä sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus ei itsessään johda sote-uudistukselle asetettujen...

Markku Kaijala ja Riitta Tolvanen: Ennen johdettiin asioita ja sitten ihmisiä, nyt lisäksi kulttuuria ja hyvinvointia

Sen sijaan rekrytointia ei aina ymmärretä investointina, vaikka sen taloudellinen merkitys...

Linjaus välttämättömiin työtehtäviin tulevien työntekijöiden maahantulosta valmistunut 6.4.2020

Viranomaistyöryhmän arvion mukaan välttämättömiä ulkomaista työvoimaa edellyttäviä työtehtäviä on erityisesti 1)...