13.10.2021 Osaaminen ja työelämä Osaajapula kaipaa ripeitä ratkaisuja Yritysten pula osaavista tekijöistä on pahentunut rajusti. Kauppakamarien elokuussa tekemän kyselyn mukaan Helsingin seudulla lähes 70 prosenttia yrityksistä kokee pulaa osaavasta työvoimasta ja jopa 30 prosenttia yrityksistä on sitä mieltä, että työvoimapula on merkittävä.
11.10.2021 Kansainväliset asiat Vastaa ja vaikuta: EU portals study Your help needed to improve the EU information offer to businesses trading across borders!
11.10.2021 Vaalit Uuteen aluehallintoon Ensi vuonna maassa toteutetaan ennätyksellisen suuri hallinnon remontti, kun uudet hyvinvointialueet aloittavat toimintansa. Uudellemaalle perustetaan neljä hyvinvointialuetta, minkä lisäksi Helsinki muodostaa oman alueensa. Uudellamaalla 5,7 miljardin euron vuotuiset kustannukset siirtyvät hyvinvointialueiden harteille.
8.10.2021 Kaavoitus ja rakentaminen Kaisantunneli ja Grönqvistin talon julkisivuremontti palkittiin Vuoden katutyömaina Helsingin kaupungin käynnistämän Vuoden katutyömaa -kilpailun voittajat julkistettiin 8. lokakuuta. Kisassa haluttiin nostaa esiin esimerkillisiä työmaita ja jakaa hyviä käytäntöjä rakennusalan toimijoiden kesken.
5.10.2021 Liike-elämä Vuoden uusimaalaiset yritykset palkittiin kolmessa sarjassa Vuoden uusimaalaiset yritykset 2022 on julkistettu. Kaupan ja palvelualan yritysten sarjan voitti paloturvallisuusalan kehityksen vauhdittaja KT Paloturvapalvelut. Tuotannolliseksi yritykseksi valittiin arkkitehtonisen rakentamisen ja julkisivusuunnittelun asiantuntija Alupro. Nähtävyys- ja elämyslentoja tarjoava Helsinki Citycopter palkittiin start up -sarjan parhaana.
4.10.2021 Kansainväliset asiat Kauppakamarin vientijohtajakysely: Yli 73 prosenttia yrityksistä uskoo viennin kasvuun ensi vuonna – osaajapula myös viennin esteenä Yli 73 prosenttia yrityksistä arvioi vientinsä kasvavan ensi vuonna, osoittaa kauppakamarien vientijohtajakysely. Pahimpina viennin esteinä yritykset pitävät logistiikkaan, hankintaan ja liikkuvuuteen liittyviä häiriöitä. Pula osaavasta työvoimasta on myös viennin esteenä. Peräti 72 prosenttia kokee osaajien saatavuudessa olevan ongelmia.
30.9.2021 Podcast Eurooppa edellä -podcast: Oma linja on hyvä tuoda julki selkeästi Julkisen talouden asiantuntijoiden mielestä lyöttäytyminen nuukailevaan leiriin ei välttämättä ollut huono ratkaisu. Suomen liittymistä kahdeksan EU-maan laatimaan ”nuukailukirjeeseen” on arvosteltu kitkerästi. Hallitusta ja erityisesti valtiovarainministeri Annika Saarikkoa (kesk.) on moitittu menneiden yhteisvastuupeikkojen pelkäämisestä.
23.9.2021 Liike-elämä Muotoilun kysyntä kasvussa – Muotoilualan suhdannekatsaus Muotoilun kysyntä kasvaa voimakkaasti ja muotoilu on integroitunut yhä vahvemmin yritysten ydintoimintaan. Valtaosa muotoilutyöstä tehdään yritysten sisällä. Niin sanotun in-house –muotoilun osuus yritysten muotoilukustannuksista on vuonna 2021 merkittävä, noin 67 prosenttia.
23.9.2021 Podcast Chambercast: Sampo Sammalisto ja Antti Asunmaa, viisaita taloudessakin Podcastissa keskustellaan teoksen Viisas pääsee vähemmällä taloudessakin kirjailijoiden Sampo Sammaliston ja Antti Asunmaan kanssa arjen taloudenhallinnasta ja annetaan vinkkejä eri tilanteissa oleville ihmisille aiheeseen liittyen.
22.9.2021 Liike-elämä Matkailualan toipuminen pandemiasta – uusi raportti Suomen matkailun avautuminen edellyttää nyt hallitukselta positiivista viestiä terveysturvallisen matkailun puolesta. Matkailun avautumisen viivästyminen voi johtaa siihen, että Suomi menettää asemansa Euroopan ja Aasian välisenä vaihtolentoasemana.