29.9.2017 Referenssi Ovi auki ja kynnys matalaksi Haaga-Helia ammattikorkeakoulu on ollut jo pitkään edelläkävijä yritysyhteistyön ja koulutusviennin saralla. Perinteikäs oppilaitos aikoo pysyä ajan hermolla myös jatkossa. Rehtori Teemu Kokko haluaa rakentaa opintopolun, jossa kynnys toisen ja kolmannen asteen opinahjojen välillä on entistä matalampi.
21.9.2017 Osaaminen ja työelämä Tartu kiinni #amisreformiin Osaajien riittävyys suomalaisissa yrityksissä turvataan tiiviillä yhteistyöllä työelämän ja koulutuksen järjestäjien kesken. Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) kannustaakin yrityksiä tarttumaan ammatillisen koulutuksen reformiin. –Toivon yrityksiä vahvasti mukaan rakentamaan uudenlaista ammatillista koulutusta. Se on yritysten oma etu, jotta yritykset saavat töihin osaavia, motivoituneita työntekijöitä.
21.9.2017 Toimitusjohtajalta Amisreformista hyötyä yrityksille Ammatillisen koulutuksen kehittämistarpeet ovat jo pitkään olleet yritysten tiedossa. Vaikka meillä on kansainvälisesti verrattuna erinomainen koulujärjestelmä, on yritysten ollut usein vaikea saada osaavaa työvoimaa. Tilanne kärjistyy tulevien vuosien aikana, kun työvoiman tarve on koko maassa kasvamassa vuosittain 10 000 henkeä suuremmaksi kuin nuorisoikäluokat tuottavat.
15.8.2017 Työsuhdeasiat Kenellä on oikeus opintovapaaseen? Opintovapaata koskevat säännökset löytyvät opintovapaalaista ja opintovapaa-asetuksesta. Säännökset eivät koske oppisopimuskoulutusta.