Artikkelikuva

Bluefors ammentaa kasvua suomalaisesta osaamisesta

Kvanttitietokoneiden jäähdytyslaitteita valmistava Bluefors mieltyi Helsinkiin, sillä läheltä löytyy tarvittavaa huippuosaamista yrityksen tutkimus- ja tuotekehitykseen.

Helsingin Pitäjänmäessä Arinatien varrella sijaitsee tavanomaisen näköinen teollisuuskiinteistö, joka kätkee kuitenkin sisäänsä alansa selkeän markkinajohtajan koko maailmassa.

Täällä toimii ultramatalien lämpötilojen jäähdyttimiä valmistava Bluefors, josta on kasvanut muutamassa vuodessa runsaan 300 työntekijän ja liikevaihdoltaan yli 100 miljoonan euron yritys.

Blueforsin teknologiajohtaja David Gunnarsson sanoo, että Helsinki on ollut yritykselle erinomainen sijaintipaikka. Läheltä löytyy tarvittavaa huippuosaamista ja verkostoja, joita yritys tarvitsee pitääkseen paalupaikan nopeasti kehittyvällä toimialalla.

”Suomesta löytyvä osaamiskeskittymä on meille ideaalinen, sillä täältä löytyy maailmanluokan osaamista sekä kylmäteknologiassa että kvanttilaskennassa”, Gunnarsson perustelee.

Yrityksen juuret Aalto-yliopistossa

Blueforsin juuret ovat Teknillisen korkeakoulun eli nykyisen Aalto-yliopiston Kylmälaboratoriossa. Siellä hollantilaiset tutkijat Rob Blaauwgeers ja Pieter Vorselman rakensivat prototyypin uuden sukupolven kylmälaitteesta, jonka avulla tutkimusnäytteitä pystyttiin jäähdyttämään lähelle absoluuttista nollapistettä. Kaksikko perusti Blueforsin vuonna 2008 kaupallistamaan innovaation.

Bluefors valmisti aluksi tieteellisessä tutkimuksessa käytettäviä laitteistoja, mutta sittemmin toiseksi ja nopeasti kasvavaksi tukijalaksi on noussut kvanttiteknologia. Kasvun moottoreita ovat valtavan laskentatehon omaavat kvanttitietokoneet, joita rakennetaan nyt eri puolelle maailmaa.

Yrityskumppanin ratkaisu täydensi kokonaisuuden

Blueforsin yhteistyö Kylmälaboratorion kanssa jatkuu tiiviinä. Keskeinen tutkimuskumppani on myös kvanttiteknologiaa tutkiva VTT, joka on myös hankkinut Blueforsilta laitteita.

”Suomessa julkisesti rahoitetut organisaatiot ovat laittaneet paljon rahaa alan huippututkimukseen. Kaikki voittavat, kun tutkimusta pystytään myös kaupallistamaan”, Gunnarsson huomauttaa.

Suomalaisista yrityskumppaneista tärkein on ollut Liedossa toimiva AEM Afore, joka tarjoaa testausratkaisuja puolijohdeteollisuuden erikoissovelluksiin. Yhteistyössä yritykset ovat kehittäneet testausjärjestelmän, jonka tehokkuus ovat huippuluokkaa kilpailijoihin verrattuna.

Gunnarssonin mukaan paikallinen verkostoituminen on Blueforsille tärkeää, vaikka globaalin yhtiön liikevaihdosta 95 prosenttia tuleekin viennistä. Yritys on muun muassa VTT:n koordinoimassa ja Business Finlandin osittain rahoittamassa QuTI-hankkeessa, joka tuo yhteen suomalaisen teollisuuden ja tutkimusorganisaatioiden asiantuntemuksen uusien kvanttiteknologian ratkaisujen löytämiseksi. Mukana on 12 kumppania.

Oma tutkimus ja tuotekehitys elintärkeää

Gunnarsson korostaa yrityksen oman tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan merkitystä nopeasti kehittyvällä toimialalla. Jäähdytysjärjestelmän toiminta edellyttää edistyneitä ohjelmistoja, elektroniikkaa ja tukilaitteita.

”Aluksi TKI-toimintamme keskittyi tieteellisiin laitteisiin. Kvanttiteknologia asettaa aivan uudenlaisia vaatimuksia tuotteillemme.”

Blueforsin henkilöstöstä noin 50 toimii tutkimus- ja tuotekehityksessä. He muun muassa seuraavat alan tieteellistä tutkimusta ja kehittävät tekniikkaa, elektroniikkaa ja ohjelmistoja. Yrityksen liikevaihdosta TKI-toimintaan kuluu 5–10 prosenttia.

”Kukaan ei tiedä, miltä teknologia näyttää muutaman vuoden kuluttua ja mitkä ovat tuolloin tekniset vaatimukset. Blueforsin vahvuus on, että pystymme nopealla aikataululla muuttamaan tuotteita niin, että ne sopivat asiakkaan tarpeisiin.”

Gunnarssonin mukaan Bluefors panostaa jatkossakin paljon omaan osaamiseensa, mutta nopeasti kasvava yritys tarvitsee ympärilleen myös kokonaisuutta tukevia verkostoja.

”Erikoisalueellamme alkaa olla jo pulaa asiantuntijoista Suomessa. Toisaalta tarvitsemme lisää myös toisenlaista osaamista, kun olemme siirtymässä teolliseen tuotantoon. Sellaista saamme todennäköisesti Helsingin seudulta ja muualta Suomesta.”

Helsinki jatkossakin hyvä sijaintipaikka

Gunnarsson uskoo, että joitakin tuotannollisia asioita voi ulkoistaa muille yrityksille.

”Alihankkijoiden käytössä haasteena on kuitenkin se, että pystyvätkö ne reagoimaan riittävän nopeasti muutoksiin, joita komponentteihin on usein tehtävä. Toivomme kuitenkin löytävämme kunnianhimoisia kumppaneita, joilla on AEM Aforen tavoin kova motivaatio kehittää uusia asioita.”

Blueforsin kasvun myötä nykyiset toimitilat ovat käyneet ahtaiksi tuotannossa. Yritys suunnitteleekin toimintojensa laajentamista pariin paikkaan lähialueella. ”Tarkoituksemme on pysyä Helsingissä ainakin näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa.”

Helsingin seudun suurimmaksi haasteeksi Gunnarsson nimeää korkean kustannustason.

”Huippuluokan asiantuntijoiden ohella meillä on myös tuotannollista henkilöstöä. Kaikilla tulisi olla varaa asua niin lähellä, etteivät työmatkat veny kohtuuttomiksi.”

Gunnarssonin mukaan tähän saakka yritys on löytänyt riittävästi työvoimaa. ”Suomen ohella rekrytoimme ulkomailta etenkin asiantuntijoita. Jatkossa ehkä myös tuotannollisia työntekijöitä.”

Vuosien varrella Bluefors on tutustunut muihinkin Pitäjänmäellä toimiviin yrityksiin. Gunnarsson kertoo, että esimerkiksi jousiratkaisuihin erikoistuneen Vallilan Takomon kanssa on tehty yhteistyötä hyödyntämällä naapuriyrityksen laitteita tiettyjen komponenttien valmistuksessa.

Myös Vallilan Takomon toimitusjohtaja Teemu Punkka kertoo saaneensa auliisti apua Blueforsilta.

”Tarvitsimme valmistusapua tietynlaisiin teräskomponentteihin. Blueforsissa suhtautuminen oli mutkatonta. Kysyivät vaan, että koska tulette hakemaan valmiit kappaleet. Se kertoo yrityksen mutkattomasta ilmapiiristä.”

Muutama vuosi sitten Punkka osti Blueforsilta tarpeettomaksi jääneen sorvin. Se on edelleen ahkerassa käytössä Vallilan Takomossa.


Lue lisää

Helsingin seudun kauppakamari on käynnistänyt jäsenyritystensä kanssa kampanjan, joka tekee teollisuusyritysten yhteiskunnallisen merkityksen näkyväksi.  Kampanjaan ja materiaaleihin voi tutustua Uudenmaan teollisuusyritykset menestyksen moottorina -kampanjasivulla, joka muistuttaa teollisuuden merkityksestä ja mittakaavasta .

Lue myös

Toimitusjohtajalta: Onko teollisuudelle tilaa tiivistyvässä kaupunkirakenteessa?

Asumisella on kuitenkin tapana syrjäyttää muut maankäyttömuodot. Teollisuusalueiden nakertaminen on johtanut siihen, että teollisuutta on...

Alansa huippuyhtiö valmistaa nyt laitteita varastoon

Koronavirus ei ole pysäyttänyt Blueforsin tieteellisten jäähdyttimien tuotantoa, mutta maan rajojen sulkeutuminen aiheuttaa kahdenlaista päänvaivaa.