20.1.2021 Vastuullisuus Ihmisoikeuskoulutukset keväällä 2021 Keskuskauppakamarin Ihmisoikeussitoumus on ihmisoikeusvastuun toteuttamiseen ja parantamiseen tarkoitettu työkalu, jonka voivat ottaa käyttöön kaikki Suomessa ja kansainvälisesti toimivat yritykset ja yhteisöt.
21.12.2020 Vastuullisuus Pimeän yli – hae yhteyttä ihmisiin Pimeä vuodenaika saattaa tuntua tänä vuonna erityisen raskaalta, olemmehan eläneet poikkeuksellista koronavuotta jo jonkin aikaa. Olennaista pimeästä ja poikkeustilanteesta selviämisessä on kuitenkin tieto siitä, että se on väliaikaista.
1.12.2020 Vastuullisuus Autamme nuoria kohti opiskelu- ja työelämää Tänäkin jouluna Helsingin seudun kauppakamari ohjaa joulumuistamiset nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Autamme nuoria kohti opiskelu- ja työelämää Diakonissalaitoksen Vamos-hankkeessa.
28.9.2020 Vastuullisuus Helsingin seudun kauppakamari vierailee Oikotien Vastuullinen työnantaja -Instagramissa Tuemme työn ja perhe-elämän tasapainoa, satsaamme esimiestyöhön ja teemme merkityksellistä työtä. Helsingin seudun kauppakamari kertoo työn tekemisestä Oikotien Vastuullinen työnantaja -Instagramissa viikolla 40.
15.9.2020 Vastuullisuus EU:n Innovaatiorahaston ensimmäinen hakukierros avattu – Komissio investoi innovatiivisiin puhtaan teknologian hankkeisiin Euroopan komissio on avannut uuden Innovaatiorahaston ensimmäinen hakukierroksen. Sen perusteella EU myöntää miljardi euroa avustuksina suurille puhtaan teknologian hankkeille, jotta ne voivat selviytyä kaupallistamiseen ja laajamittaiseen demonstrointiin liittyvistä riskeistä. Tukihaku on avoinna 29.10.2020 saakka.
19.5.2020 Liike-elämäVastuullisuus Turvallinen julkisen liikenteen käyttö vaatii linjauksia – komission ohjeet julki Euroopan komissio on julkaissut käytännönläheiset ohjeet jäsenmaille henkilöliikenteen rajoitusten purkamisesta.
31.3.2020 Vastuullisuus Kirjakulma – Mitä on vastuullinen sijoittaminen? Chambercastin Kirjakulma -jaksossa Taina Parviainen keskustelee vastuullisesta sijoittamisesta Anna Hyrskeen ja Riikka Sieväsen kanssa. Heidän, yhdessä Magdalena Lönnrothin ja Antti...
20.3.2020 Vastuullisuus Tietoturvallisen etätyön perusteet Moni työntekijä on jo ollut ja yhä useampi tulee olemaan uuden tilanteen edessä. Tietotyön mahdollistama siirtyminen konttoreilta etätyöhön tuo omat haasteensa ja uudenlaisia asioita huomioitavaksi.
9.12.2019 Vastuullisuus Miksi olemme alttiita kyberrikollisten ansoille? Digimaailmassa olemme sopivan tilaisuuden tullen alttiita harhautuksille ja huijauksille, sillä vastaamme herkästi erilaisiin klikkaus- ja tiedonantopyyntöihin. Ihminen on luottavainen, velvollisuudentuntoinen, utelias, mutta myös ahne; tarvitaan vain sopiva hetki ja luottamusta herättävä kysyjä.
4.12.2019 Vastuullisuus Helsingin seudun kauppakamari tukee nuoria lahjoittamalla Diakonissalaitoksen Syy elää -kampanjaan Osallistumme tänäkin vuonna joulutervehdysten sijasta Diakonissalaitoksen Syy elää -kampanjaan. Kampanjalla kerätään varoja nuorten syrjäytymisen estämiseksi ja heidän tukemisekseen työ- ja opiskelupoluille siirryttäessä.