Jungle Juice Barin toimitusjohtaja Elli Holappa: Katse aina eteenpäin.

Jungle Juice Barin toimitusjohtaja Elli Holappa: Katse aina eteenpäin

Elli Holappa aloitti Jungle Juice Barin toimitusjohtajana vuoden 2020 alussa. Poikkeuksellinen koronavuosi on ollut haasteita täynnä, mutta se ei ole vienyt Ellille ominaista positiivista energiaa.

Jungle Juice Barin dna:han on kirjoitettu kasvuyritys. Vuonna 2018 yritys tuplasi toimipisteidensä määrän ja kansainvälistyminen on ollut jo pitkään hyvässä vauhdissa. Sitten tuli korona, joka hidasti hetkeksi suunnitelmia, mutta katseet ovat edelleen vahvasti niin kotimaisessa kuin kansainvälisessäkin kasvussa.

– Jungle Juice Barilla on 51 toimipistettä Suomessa ja neljä Ruotsissa, Tukholmassa. Haemme vuonna 2021 aggressiivista kasvua Ruotsista ja toimipisteitä on tarkoitus avata lisää myös Suomeen, Jungle Juice Barin toimitusjohtaja Elli Holappa sanoo.

Johtaja 110 %

Smoothiebisneksessä elinvoimaisuus, energisyys ja iloisuus kuuluvat asiaan, mutta millainen Elli Holappa on johtajana?

– Olen johtajana vaativa, mutta reilu. Tykkään tehdä päätöksiä yhdessä ja luotan ryhmä-älyn voimaan. Henkilöstön osallistaminen lisää sitoutumista. Olen myös suora ja avoin. Se on vaikeaa, mutta mitä rehellisempi, avoimempi ja suorempi olen, sitä helpompaa viestintä-, kommunikointi- ja johtaminen on, Holappa summaa.

Numerot ja data tuovat esiin sen, mistä liiketoiminta koostuu, mutta Elli Holappa ei jätä asioita numeroiden varaan. Jatkuva uteliaisuus, kuunteleminen ja yhteistyö täydentävät kokonaiskuvaa.

– En johda pelkkien numeroiden avulla, vaan haluan tutustua ihmisiin, kuulla heidän tarinansa ja osallistaa henkilöstöä yhteisten tavoitteidemme saavuttamiseen.

Ekstroverttikin kaipaa rauhoittumista

Koronavuoden myötä Elli Holappa uskoo yhä varmemmin siihen, että johtajuus on 110%:sti itsensä likoon laittamista. Kevät 2020 kului pitkälti kriisijohtamisessa, mutta siitäkin selvittiin ja katseet ovat nyt vahvasti eteenpäin. Ekstroverttina hän on kuitenkin myös huomannut, että kaipaa aika ajoin rauhoittumista.

– Vaikka eteen tulisi millaisia haasteita, aina pitää katsoa eteenpäin. Minut on viritetty positiivisen energian taajuudelle ja löydän asioiden hyvät puolet. Toki välillä positiivisuutta koetellaan, ja silloin on aika pysähtyä ja rauhoittua. Minulle metsälenkit koiran kanssa, kynttilöiden polttaminen ja villasukat toimivat rauhoittavina, palauttavina hetkinä arjen keskellä.

Ihmisistä voimaa

Elli Holappa ei johda yritystä ylhäältä, vaan sivulta, takaa ja edestä – kaikista ilmansuunnista. Työskentely nuorten kanssa on ollut antoisaa ja opettanut sopeuttamaan omaa johtamista erilaisissa tilanteissa.

– Saan ihmisistä voimaa, uusia ideoita ja merkityksellisyyttä työhöni. Korona-aikana ei ole ollut kohtaamisia juuri muuten kuin tietokoneen välityksellä, mutta kuvakin on parempi kuin ei mitään. Kuuntelemisen merkitys on noussut arvoon arvaamattomaan ja henkilöstön kuulluksi tuleminen onkin olennaista hyvässä johtajuudessa, Elli pohtii.

Lue myös

Helsingin seudun kauppakamarin valtuuskunta vuodelle 2025 on valittu

Helsingin seudun kauppakamarin jäsenet valitsivat syyskokouksessa 28.11.2024 valtuuskuntaan seuraavat henkilöt: Puheenjohtaja                 Sipola, Saku, toimitusjohtaja, SRV Oyj...

NYT on naistenpäivä

Naistenpäivää on juhlittu kansainvälisesti jo hieman ennen kuin yli satavuotias Helsingin seudun kauppakamari perustettiin. Jatkamme tänäkin päivänä tasa-arvon...

Johtajuuden naiskamari – energiaa ja yhdessä tekemistä

Johtajanainen kantaa vastuuta itsestään ja tiiminsä menestyksestä, kasvusta ja hyvinvoinnista. Johtajuuden Naiskamari syntyi verkostojen voimasta ja johtajanaisten...