Aino Mensonen

Olen design thinking –ajattelutavan lähettiläs. Tuon johtoryhmään ihmislähtöisen, tarpeisiin ja motiivien tunnistamiseen pohjautuvan lähestymistavan. Olen innovoinin, regeneratiivisen muotoilun ja palveluprosessien kehittämisen ammattilainen.

Minulla on loistava tilannetaju, ja sopeutan tekemistäni organisaation osaamistasoon peilaten, ja tilanteeseen mukautuvalla tavalla. Katson tulevaisuutta positiivisella ilmeellä, luottaen tulevaan. Vahva resilienssini auttaa minua näkemään mahdollisuuksia haasteissa.

Kehitän itseäni jatkuvasti. Johdan Ramboll Finlandissa palvelumuotoilua (johon kuuluu johdon konsultointi), Transport-markkinan kehittämistä ja vien aktiivisesti Design Thinking –ajattelutapaa kaikkeen missä olen mukana.

Toimin aktiivisesti itse projektipäällikkönä johdon konsultoinnin asiakashankkeissa, joissa opin jatkuvasti eri organisaatioista, niiden kyvykkyyksistä ja tavoista ratkaista haasteita. Lisäksi kehitän näissä hankkeissa vaikuttavuuden mittareita ja erityisesti taloudellisen ja sosiaalisen kestävyyden arviointitapoja, jotka pohjautuvat tietoon ja näin helpottaa johdon päätöksentekoa.

Organisaatiot ovat jo tunnistaneet tarpeen uudistavalle suunnittelulle, josta kerään hanke hankkeelta enemmän omaakin pääomaa. Uudistavaan suunnitteluun liittyy vahvasti systeemisyyden ymmärtäminen, josta minulla on vahva osaaminen. Lisäksi osallistun kollegojeni hankkeisiin, ja kasvatan näin heidän osaamistaan design thinkingissä. Samalla opin ajankohtaisista asioista valtavasti.

Lue myös

Hyvässä hankinnassa istutaan samalla puolella pöytää

Kuinka kaikki voisivat voittaa julkisissa hankinnoissa? Entä miten rakentaa ja kehittää yrittäjien ja kaupungin hankintatoimen välistä yhteistyötä?...

Chambercast: Mitä hyvä kokonaiskuntoisuuden ylläpitäminen edellyttää johtajalta, Pentti Sydänmaanlakka?

Kokonaisuuskuntoisuuden ylläpitäminen on jatkuva haaste, joka edellyttää fyysisen, psyykkisen, emotionaalisen, henkisen,...