Artikkelikuva

Kasvuvoimaa verkostoista

Yritysten menestystarinoissa toistuu vuosi toisensa perään verkostojen rooli. Vaikka verkostojen rooli on monelle tuttu, lähes puolet suomalaisyrityksistä pitää verkostoitumista yhä haastavana.

Kolmatta kertaa tehty Proof Advisoryn ja Kauppakamarin Kaupallistamisen tila -tutkimus paneutui tänä vuonna erityisesti kumppanuuksiin kaupallisen kasvun lähteenä ja osana kansainväistymistä.

”Verkostoitumista usein mystifioidaan. Me halusimme etsiä konkreettisia esimerkkejä siitä, miten verkostoitumista on käytetty kaupalliseen menestymiseen”, selventää Lassi Kurkijärvi ajatusta selvityksen taustalla.

Kaupallistamisen tila 2022 -tutkimuksen mukaan suomalaisyritykset jakautuvat kahteen leiriin verkostoihin liittyvän strategia-ajattelun suhteen: hyödyntäjiin ja niihin, jotka eivät koe verkostoja ja kumppaneita toiminalleen strategisesti oleelliseksi. Tutkimuksen julkistamisen yhteydessä lanseerattiin myös käytännönläheinen työkalu, joka auttaa yrityksiä verkostoitumisessa.

Kurkijärvi rohkaisee kuitenkin kaikkia yrityksiä verkostoitumaan ja painottaa, että verkostoitumisen voi aloittaa vähitellen. ”Koko elefanttia ei tarvitse syödä kerralla. Verkostoitumisen voi nähdä esimerkiksi viiden vuoden kehitysohjelmana. Työkalustamme löytyy jokaiselle palasia, joiden avulla voi alkaa koostaa omaa verkostoitumissuunnitelmaa.”

Aloittaminen on hankalinta

Verkostoissa toimiminen ja verkosto-osaaminen ovat selvityksen mukaan tekijöitä, jotka aiheuttavat eniten vaikeuksia suomalaisyrityksissä.

”Haasteena pidetään ensimmäisien kontaktien ja kumppanien löytymistä, sekä kykyä panostaa verkostoitumiseen. Usein ongelmat ovat pragmaattisia: kuka verkostoitumista tekee? Kuka on se, joka menee tapaamaan kumppaneita ja luo suhteita”, kertoo Proof Advisoryn Tommi Pelkonen.

Pelkosen mukaan onkin tärkeää varmistaa, että henkilökunnalla on mahdollisuus verkostoitua ja lähteä esimerkiksi tapahtumiin, vaikka sen taloudellinen hyöty ei olisikaan heti nähtävillä.

Tuumasta toimeen – vuorovaikutus on henkilökohtaista

Verkostoitumisessa käytetyimpiä ovat sen rakenteelliset muodot, mutta tärkeintä kumppanuuksissa on henkilökohtainen vuorovaikutus.

”Monesti ajatellaan, että verkostoituessa pitää aina saada jotain. Mitä jos keskittyisimme ihmisen tapaamiseen”, Kurkijärvi muistuttaa.

Kuten kaikki liiketoiminta, myös verkostojen ja kumppanuuksien kautta tapahtuva kasvu vaatii sitoutumista. Kumppanuuksien kehittäminen ja huoltaminen vaatii pitkäjänteisyyttä, strategisuutta ja ylimmän johdon panostusta.

Kaikessa verkostoitumisessa on loppujen lopuksi kyse aktiivisesta toiminnasta, joka tapahtuu ihmiseltä ihmiselle. Sankaritarinoihin ei kannata kiinnittyä, sillä ihan jokainen pystyy halutessaan aloittamaan verkostoitumisen.

”Tulevaisuus ei tapahdu, vaan se pitää tehdä. Sama pätee verkostoitumisen suhteen: se, joka ottaa aktiivisen roolin ja kutsuu ihmisiä yhteen, luo myös edellytyksiä omalle verkostoitumiselleen”, Kurkijärvi rohkaisee. ”Se voi tuntua aluksi jännittävältä, mutta riskien ottaminen on hyvä tapa oppia.”


Tutustu Kaupallistamisen tila 2022 -selvitykseen ja verkostoitusmistyökaluun.

Neljä vinkkiä onnistuneeseen strategiseen verkostoitumiseen:

  1. Luo kasvusuunnitelma kaupalliselle kasvulle.
  2. Uskalla tehdä̈ kaupallisia päätöksiä ja selkeitä̈ rajauksia.
  3. Kuuntele ja ymmärrä̈ erilaisia kulttuureja, toisia toimijoita ja osaajia omissa verkostoissaan.
  4. Vie uusi toimintatapa ja ajatukset osaksi yrityksen normaalia toimintaa ja rutiineja.

Lue myös

Yritykset tuovat näkökulmia koulutuksen sisältöihin

Ammatillisesta lisäkoulutuksesta saa enemmän irti, kun yritykset ovat mukana jo sisältöjen suunnittelussa. STEP-koulutus toivoo kumppaneiksi lisää myös pienempiä yrityksiä.

Mall Voice – jäsenedut kuuluviin yrityksessä kaikille

Tänä vuonna Mall Voicessa herättiin pohtimaan sitä, miten kauppakamarin jäsenyyttä voitaisiin hyödyntää aktiivisemmin ja miten varmistettaisiin se,...

Johtajuuden Naiskamari: Voimaa verkostoista

Johtajuuden Naiskamari kokoaa yhteen kaksi kertaa vuodessa naisjohtajia ja johtajaksi aikovia, oman alansa vaikuttajanaisia. Mistä ajatus sai alkunsa?