Artikkelikuva

Monipuoliset palvelut turvaavat Helsingin keskustan vetovoiman

Helsingin keskustan vetovoiman kovaa ydintä ovat monipuoliset palvelut ja hyvä saavutettavuus kaikilla kulkumuodoilla. Näistä vahvuuksista kannattaa pitää kiinni.

Stockmannin kiinteistöjohtaja Elena Stenholm seisoo tavaratalon edustalla ja katsoo Aleksanterinkadun ihmisvilinää, jossa kulkee niin keskustan asukkaita, työssä käyviä kuin turistejakin.

– Ihmisiä vetävät keskustaan monipuoliset palvelut ja työpaikat. Helsinki on tällä hetkellä vetovoimainen, mutta haasteitakin on entistä enemmän, Stenholm sanoo.

Hänen päällimmäinen huolenaiheensa on saavutettavuuden turvaaminen.

Tärkeintä on, että keskustaan pääsee jatkossakin monipuolisesti kaikilla kulkumuodoilla, oli sitten liikkeellä kävellen, pyörällä, julkisilla kulkuneuvoilla tai omalla autolla.

– Yksityisautoilu on tulevinakin vuosina yksi keskeisistä liikkumismuodoista. Kulkupelien käyttövoima vain todennäköisesti muuttuu yhä enemmän ympäristöystävällisempään sähköön.

Stenholmin mielestä yksi ratkaisu liikenteen haasteisiin voisi olla Helsingin keskustan alle rakennettava kokoojakatu. Silloin on kuitenkin varmistettava, että maan alta pääsee sujuvasti katutasolle ja pysäköintialueille.

– Myös huolto- ja tavaraliikenteen sujuminen on yrityksille oleellista. Lisäksi on varmistettava, että hälytysajoneuvot pääsevät liikkumaan nopeasti ja esteettä keskustassa.

Heikko saavutettavuus veisi asiakkaita

Stenholm epäilee, että yksityisautoilun rajoittaminen vaikeuttaisi kaupankäyntiä keskustassa. Pienilläkin liikennejärjestelyjen muutoksilla voi olla iso yhteisvaikutus.

Hyvä esimerkki tästä ovat jokakesäiset katutyöt. Jos yksikin kaista tärkeällä kulkuväylällä on pois käytöstä, seurauksena on ruuhkia jopa hiljaisempina kesäkuukausina.

Jos keskustaan on vaikea tulla, pääkaupunkiseudulla asioimiseen valitaan helposti joku muu paikka.

Stenholm sanoo, että saavutettavuuden heikkeneminen voisi käynnistää negatiivisen kierteen. Jos asiakkaat vähenisivät, kaupalliset palvelut alkaisivat harventua keskustasta. Tämä taas vähentäisi asiakkaiden kiinnostusta ja ohjaisi heitä enenevässä määrin muualle.

– Turismikin kärsisi, sillä matkailijat eivät halua vierailla kaupungissa, joka muistuttaa enemmän ulkoilmamuseota kuin elävää kaupunkia.

Stenholm muistuttaa, että turistit tuovat ison määrän euroja, mikä on erittäin merkittävä asia keskustan yrityksille. Moni niistä ei tulisi toimeen yksistään kantakaupungissa asuvien tai työssäkäyvien tuomilla tuloilla.

Keskustasta haetaan myös elämyksiä

Stenholm muistuttaa, että Helsinki kilpailee matkailijoista muiden Pohjois-Euroopan kaupunkien kanssa.

– Hyvä esimerkki on Tallinna, joka kehittyy kovaa vauhtia ja panostaa paljon kaupallisiin ja muihinkin palveluihin. Jos Helsinki haluaa pysyä mukana kilpailussa, meilläkin on oltava saatavilla monipuolisia palveluja.

Stenholmin mielestä lisäksi on tärkeää panostaa keskustan elämyksellisyyteen. Tässä yritysten ja muiden toimijoiden kannattaa tehdä yhteistyötä.

Stockmann on ollut mukana esimerkiksi Aleksanterinkadun perinteisessä joulukadussa. Yhtiö on myös pääyhteistyökumppani Pride- ja Tubecon-tapahtumissa, joihin liittyvää ohjelmaa on järjestetty tavaratalossa.

– Käytännön palvelujen lisäksi yhä useammat kaupunkilaiset ja matkailijat etsivät elämyksiä. Niiden perässä tullaan keskustaan – kunhan tänne vain pääsee sujuvasti.

Yritysten ääni: Elävä Helsingin keskusta on tulevaisuutta

Lue myös:

Autoilun rajoittaminen näivettäisi Helsingin keskustan

Autoilun rajoittaminen näivettäisi Helsingin keskustan

 

Hyvä saavutettavuus turvaa Helsingin keskustan elinvoiman

Hyvä saavutettavuus turvaa Helsingin keskustan elinvoiman

Lue myös

Huoltotunnelin uudistaminen parantaisi Helsingin keskustan saavutettavuutta

Näin selvitys tehtiin Liikenteellisen selvityksen Helsingin seudun kauppakamarille teki Ramboll Finland Oy. Selvityksessä verrattiin kahta...

Lausunto: Helsingin ydinkeskustan liikennejärjestelmäsuunnitelman luonnos

YLJS:n vaikutuksia on arvioitu olennaisella tavalla puutteellisesti, mikä tekee arvioinneista harhaanjohtavia. Elinvoimavaikutuksia ja liikenteellisiä vaikutuksia...

Helsingin kaupunki haluaa kehittää keskustan vetovoimaa ja parantaa keskustassa toimivien yritysten toimintaedellytyksiä

Helsingin kaupungille vireä ja vetovoimainen keskusta on erittäin tärkeä. Helsingin uudessa...