Artikkelikuva

Rekrytoiva koulutus tuottaa tuloksia

Monilla toimialoilla yritysten pula osaavasta työvoimas­ta alkaa olla jo niin kova, että rekrytointiongelmiin haetaan entistä tehokkaampia ratkaisuja. Yksi sellainen on rekrytoiva koulutusohjelma, jonka kautta yritykset hakevat räätälöidysti uusia asiantuntijoita tarvitse­miinsa tehtäviin.

Rekrytoivaa koulutusta tekee Suomessa muutama yksityinen toimija ja oppilaitos. Niiden toimintamallit poikkeavat hieman toisistaan.

Saranen Consulting on järjestänyt usean vuoden ajan rekrytoivia koulutusohjelmia, joiden kautta runsaat 3000 koulutukseen osallistunutta on löytänyt yrityk­sistä uuden työpaikan.

– Yksistään viime vuonna koulutuksessa oli 700 osallis­tujaa, Sarasen toimitusjohtaja Janne Lindfors sanoo.

Rekrytoiva koulutusohjelma on työvoimahallinnon rahoittama koulutusmalli, jonka kustannukset jaetaan työhallinnon ja yrityksen kesken. Koulutuksen aikana henkilö ei ole vielä palkkasuhteessa yritykseen.

Tarkoitus on löytää osaavia ja motivoituneita työntekijöitä pidempi­aikaiseen työsuhteeseen.

– Hyvistä tuloksista kertoo, että 85 prosenttia koulutuksiin osallistuneista jatkaa yrityksissä, pääsääntöisesti vakituisina työntekijöinä. Tämä on malliesimerkki siitä, miten julkinen ja yksityinen sektori voivat työllisyys­asioissa tehdä saumatonta yhteistyötä.

Digitaidot korostuvat koulutuksessa

Rekrytoivassa koulutusohjelmassa Saranen tekee hakijoista esivalinnan, jossa arvioidaan aiemman osaamisen ja kokemuksen lisäksi myös henkilön motivaatiota. Lopullisen valinnan tekee asiakasyritys. TE-toimisto hyväksyy valintaehdotukset.

– Valintoihin kiinnitetään todella paljon huomiota, jotta työntekijän ja yrityksen tarpeet ja toiveet oikeasti kohtaavat, Lindfors korostaa.

Jokaisessa koulutusohjelmassa suunnitellaan tehtävään ja alaan liittyvä valmennuskokonaisuus yhteistyössä asiakkaiden ja kouluttajien kanssa. Koulutus kestää puoli vuotta, josta noin viisi kuukautta on työssä oppimista.

Lindforsin mukaan mallia hyödyntävät etenkin uusia työntekijöitä tarvitsevat kasvualat, esimerkiksi it-alan yritykset.

Uudenlaista osaamista tarvitsevat myös digitaalisessa murroksessa olevat perinteiset alat, kuten kauppa sekä taloushallinto- ja finanssialat.

– Digitaalisten taitojen hankkiminen korostuu koulutuksen sisällöissä, sillä uutta tieto- ja viestintätekniikkaa tarvitaan nykyisin käytännössä kaikilla aloilla ja jokaisessa työtehtävässä.

Kauppakamari-lehti 2

Teksti on julkaistu 11.6.2019 ilmestyneessä lehdessä.

Lue myös

Talous- ja palkkahallinnon työpaikkoja on paljon, asiantuntijoita vähän – mistä osaajat löytyvät?

Osaajapula on talousalallakin todellisuutta. Saranen, Helsingin seudun kauppakamari, TE-palvelut ja ELY-keskus...

Valmet – KoulutusOnlinen aktiivikäyttäjä

Valmet panostaa työnantajana henkilöstönsä kouluttamiseen ja kehittämiseen. 1.9.2020 alkanut KoulutusOnlinen käyttö on lähtenyt yrityksessä poikkeuksellisen upeasti; lähes...

Talentgate ja kauppakamari kouluttavat uusia osaajia rekrytoivan koulutusohjelman kautta

Talentgate ja Helsingin seudun kauppakamari käynnistivät näitä haasteita ratkomaan rekrytoivan Digitalisaatio kansainvälistymisessä F.E.C. -koulutusohjelman, jonka...