19.1.2021 Tapahtumat Kyberviestinnän perussääntö: Parempi kertoa kuin kiemurrella Kybertilanteet ovat yrityksille myös viestinnällinen haaste. Kertoako asiasta avoimesti vaiko toivoa ja odotella, että pöly laskeutuu ja tilanne menee ohi? Totuuden paljastuminen jälkikäteen voi kuitenkin käydä kalliiksi. Samalla katoaa myös uskottavuus ja asiakkaat.
15.1.2021 Yritysturvallisuus Koronaa voi seurata kyberpandemia Kyberrikolliset eivät ole kaatuneet tautivuoteille, vaan olleet koronapandemin keskellä entistä aktiivisempia. Aalto-yliopiston kyberturvallisuuden työelämäprofessori Jarno Limnéllin mukaan seuraava globaali kriisi voi hyvinkin olla kyberpandemia, joka pudottaa maat ja maailmantalouden polvilleen vielä koronavirustakin pahemmin.
30.12.2020 Yritysturvallisuus Henkilötiedustelullisen operoinnin uhka liike-elämässä tätä päivää Trumpin hallinnon DNI John Ratcliffe manifestoi joulukuun 2020 alussa Kiinan olevan ”suurin uhka demokratialle ja vapaudelle” sitten toisen maailmansodan. Syntynyt mielikuva nostaa poliittisen realismin keskiöön valtiolähtöisen tiedustelullisen tiedonhankinnan ja vaikuttamisen. Supon ja Pv:n mukaan myös Suomessa.
1.10.2020 Yritysturvallisuus Kyberrikollisuuden nykytila: Rosvot edellä, poliisit perässä Jos joku ehti olettaa, että verkko- ja kyberrikollisuus oltaisiin saamassa lähivuosina kuriin, hän erehtyy pahasti. Siinä viesti, joka kävi selväksi kauppakamarin tiistaisessa Puheesta ja paperista bitteihin -webinaarissa.
6.5.2020 Yritysturvallisuus Miksi etätyöskentelyssä kannattaa huolehtia turvallisuudesta? Tälläkin hetkellä tuhannet ja taas tuhannet sormet ympäri maailmaa juoksevat näppäimistöillä ja tuhannet silmäparit tuijottavat näyttöpäätteitä.
2.4.2020 Yritysturvallisuus Korona-aiheiset huijausviestit lisääntyneet – Tarkista oikea tieto aina virallisista lähteistä Sähköpostihuijaukset ja erilaiset haittaohjelmat, tietojen kalasteluyritykset sekä palvelunestohyökkäykset ovat lisääntyneet koronavirusepidemian aikana. Aidoilta näyttäviä kalasteluviestejä on lähetetty erityisesti koronaviruksen varjolla. Keskuskauppakamari kehottaa tarkkaavaisuuteen ja huolellisuuteen sähköpostien ja maksatusten suhteen.
4.2.2020 Yritysturvallisuus Uusi opas antaa yritysten hallituksille neuvoja kyberturvallisuuden edistämiseen Liikenne- ja viestintäviraston Kyberturvallisuuskeskus on julkaissut yritysten hallituksille suunnatun kyberturvallisuutta käsittelevän oppaan. Kyberturvallisuus ja yrityksen hallituksen vastuu -opas antaa työkaluja ja tukea organisaation kyberturvallisuuden parantamiseen.
27.9.2019 Yritysturvallisuus Yritysten kybervarautumisen tilanne ei juurikaan ole muuttunut – uhat ovat yleistyneet Yritysten valmiudet tunnistaa kohdistettu kyberhyökkäys ovat heikot, ilmenee Helsingin seudun kauppakamarin selvityksestä.