3.3.2020 Kansainväliset asiat Menestyvä monikulttuurinen yritys -kampanja käynnistyy – lähde mukaan! Menestyvä monikulttuurinen yritys -kampanja nostaa esiin työyhteisön monimuotoisuudessa ja kansainvälistymisessä menestyneitä yrityksiä ja organisaatioita. Kampanjan tavoitteena on kannustaa ja tukea yrityksiä ulkomaalaistaustaisten osaajien rekrytoimisessa, monikulttuurisen työyhteisön kehittämisessä ja kansainvälistymisessä.
13.2.2020 Kansainväliset asiat Vietnamin kauppasopimus hyväksyttiin: "Voitto vientivetoiselle Suomelle" EU:n ja Vietnamin välinen vapaakauppasopimus sai tänään (12.2) Euroopan parlamentin hyväksynnän äänin 401 puolesta 192 vastaan.
10.2.2020 Kansainväliset asiat Kiinan luottoluokitusjärjestelmä koskee pian myös monikansallisia yrityksiä Kaikki Kiinassa toimivat yritykset pisteytetään lähitulevaisuudessa maan sosiaalisen luottoluokitusjärjestelmän mukaan. Yritysten lisäksi Kiina pisteyttää yksityiset henkilöt ja valtion viranomaiset. Luottoluokitusjärjestelmän soveltamisesta tehtiin päätös vuonna 2014, ja vuoden 2020 loppuun mennessä järjestelmän olisi tarkoitus toimia kokonaisuudessaan.
23.1.2020 Kansainväliset asiat Iso-Britannian sopimukseton EU-ero on edelleen mahdollinen Suomen Iso-Britannian suurlähettiläs Markku Keinänen puhui Helsingin seudun kauppakamarin valtuuskunnan kokouksessa alkuviikosta. Hän kehottaa yrityksiä seuraamaan neuvottelutilannetta kesäkuussa 2020.
23.12.2019 Kansainväliset asiat Maailman onnellisin kansa – miten vastaanotamme kansainväliset osaajat Suomeen? Varsin monella alalla, ei pelkästään IT:ssä alkaa olla pula osaavasta työvoimasta ja ikäluokkien pienentyessä, korvaavaa työvoimaa ei ole enää välttämättä tarjolla. Kansainväliset osaajat on tunnustettu yhdeksi ratkaisuksi. Kysymys kuuluu, miten heidät saadaan hakeutumaan Suomeen?
10.12.2019 Kansainväliset asiat Uusi vapaakauppasopimus avaa portit Aasian markkinoille EU:n ja Singaporen välinen vapaakauppasopimus astui voimaan 21.11.2019. Singapore on Suomen ja EU:n tärkein kauppakumppani Kaakkois-Aasiassa. Vapaakauppasopimus purkaa teknisiä kaupanesteitä, poistaa tulleja ja avaa markkinoita yrityksille palvelukauppaan sekä julkisiin hankintoihin. Sopimus vahvistaa myös EU:n asemaa Aasian markkinoilla vapakauppasopimuksen ollessa ensimmäinen kahdenvälinen kauppasopimus EU:n ja ASEAN- maiden välillä.
10.12.2019 Kansainväliset asiat Arvioi riskit oikein ja menesty kehittyvillä markkinoilla Kehittyvät markkinat tarjoavat useita liiketoimintamahdollisuuksia suomalaisille yrityksille. Uusia tuotteita ja palveluita tarvitaan väestön tulotason noustessa ja yhteiskunnan kehittyessä. Yritysten on hyvä arvioida markkinoiden mahdollisuudet ja riskit mahdollisimman tarkasti menestyäkseen kehittyvillä markkinoilla.
12.11.2019 Kansainväliset asiat Menestyvä monikulttuurinen yritys -kampanja käynnistyy helmikuussa 2020 Menestyvä monikulttuurinen yritys -kampanja nostaa esiin työyhteisön monimuotoisuudessa ja kansainvälistymisessä menestyneitä yrityksiä ja organisaatioita. Kampanjan tavoitteena on kannustaa ja tukea yrityksiä vieraskielisten osaajien rekrytoimisessa, monikulttuurisen työyhteisön kehittämisessä ja kansainvälistymisessä.
11.11.2019 Kansainväliset asiat Mentorointia pk-yrityksille kansainvälistymiseen ja kasvuun Suomalaisten pk-yritysten menestys globaalissa liiketoimintaympäristössä on yksi Suomen talouden peruspilareista, siksi pk-yrityksiä tuetaan saavuttamaan vahva kilpailuasema kansainvälisesti. Enterprise Europe Network (EEN) ja Helsingin seudun kauppakamari ovat hyvin tietoisia tästä tavoitteesta ja ne tukevat yritysten kasvua ja kansainvälistymistä omalta osaltaan.
7.11.2019 Kansainväliset asiat Tarveharkintaa kehittämällä ei päästä työluvissa yhden kuukauden käsittelyaikoihin ELY-keskuksissa tehtävillä alueellisilla linjauksilla voidaan tarveharkintaa lieventää niiden ammattien ja tehtävien osalta, joissa on merkittävää pulaa ammattitaitoisesta työvoimasta.