28.3.2022 Osaaminen ja työelämäLiike-elämä Työpaikkoja on, mutta mistä tekijöitä? Tammikuussa 2020 Keski-Uudellamaalla oli TE-hallinnon tilastojen mukaan avoinna lähes 3 500 työpaikkaa, kun vuonna 2019 samaan aikaan vastaava luku oli 2 800. Todellisuudessa työvoiman kysyntä on paljon suurempaa, sillä valtaosa työpaikoista on auki yksityissektorin rekrytointikanavien kautta. Yritysten jättämät työpaikkailmoitukset ovat nyt koko maassa korkeammalla kuin kertaakaan vuoden 2006 jälkeen eikä oma alueemme ole tässä poikkeus. Työvoiman kokonaiskysyntä on ylittänyt selvästi jo vuoden 2019 tason. Yli puolet uusista avoimista työpaikoista kestoltaan yli 12 kuukautta eli työvoiman kysynnän kasvu ei perustu vain ”silpputyöhön”.
25.3.2022 VaikuttamistyöLiike-elämä Ulkomaalaislain kokonaisuudistus etenee eduskuntaan – eikä yhtään liian aikaisin Pääministeri Marinin tavoitteena on uudistaa oleskelulupaprosesseja niin, että työperusteisten oleskelulupien käsittelyaika lyhenee kevääseen 2023 mennessä keskimäärin 30 vuorokauteen. Keskeinen edellytys lupaprosessien nopeuttamiselle on ulkomaalaislain uudistaminen. Tärkeässä osassa ovat myös henkilötunnuksen uudistamista ja hallintomenettelyä koskevat lakiesitykset.
4.3.2022 KriisitLiike-elämä Kauppapakotteet ja sopimusten noudattaminen Ukrainan kriisi ja asetetut pakotteet ovat herättäneet yrityksissä kysymyksiä sopimusten sitovuudesta uudessa tilanteessa. Ovatko asetetut pakotteet ns. ylivoimainen este (force majeure) täyttää sopimuksia? Entä jos sopimus voi olla mahdollista täyttää mutta se tulee taloudellisesti tappiolliseksi? Saako tilannetta ennakoida?
27.1.2022 Liike-elämä Elinkeinoelämän suhdannetilanne jatkunut varsin hyvänä, mutta näkymät heikentyneet EK:n Suhdannebarometri luonnehtii suomalaisyritysten suhdannetilanteen varsin myönteiseksi. Tammikuun 27. päivänä julkaistu Suhdannebarometri korostaa, että erot alojen välillä ovat kuitenkin suuria.
17.1.2022 Liike-elämä Taloudellista tukea aineettoman omaisuuden hyödyntämiseen ja hallinnan kehittämiseen Pienillä ja keskisuurilla yrityksillä on myös vuonna 2022 mahdollisuus saada taloudellista tukea aineettoman omaisuuden hyödyntämiseen ja sen hallinnan kehittämiseen. Ideas Powered for business SME Fund on pk-yrityksille suunnattu avustusohjelma, jonka taustalla on Euroopan komission aloite ja toteutuksesta vastaa Euroopan unionin teollisoikeuksien virasto (EUIPO).
15.12.2021 Liike-elämä Helsingin kaupunki haluaa kehittää keskustan vetovoimaa ja parantaa keskustassa toimivien yritysten toimintaedellytyksiä Helsingin ydinkeskustan elinvoima on kärsinyt muita kaupunginosia enemmän koronapandemiasta johtuneista rajoituksista: työntekijöiden ja matkailijoiden puuttuminen ja useita toimialoja koskeneet mittavat rajoitukset ovat ainakin hetkellisesti heikentäneet useiden ydinkeskustassa toimivien yritysten toimintaedellytyksiä. Erityisesti muotikaupan ja asusteiden myymälöiden määrät ovat vähentyneet ydinkeskustassa jo ennen koronapandemiaa. Verkkokaupan kasvu ja keskustan ulkopuolelle valmistuneet kauppakeskukset ovat lisänneet entisestään kilpailua kaupan alalla.
5.10.2021 Liike-elämä Vuoden uusimaalaiset yritykset palkittiin kolmessa sarjassa Vuoden uusimaalaiset yritykset 2022 on julkistettu. Kaupan ja palvelualan yritysten sarjan voitti paloturvallisuusalan kehityksen vauhdittaja KT Paloturvapalvelut. Tuotannolliseksi yritykseksi valittiin arkkitehtonisen rakentamisen ja julkisivusuunnittelun asiantuntija Alupro. Nähtävyys- ja elämyslentoja tarjoava Helsinki Citycopter palkittiin start up -sarjan parhaana.
23.9.2021 Liike-elämä Muotoilun kysyntä kasvussa – Muotoilualan suhdannekatsaus Muotoilun kysyntä kasvaa voimakkaasti ja muotoilu on integroitunut yhä vahvemmin yritysten ydintoimintaan. Valtaosa muotoilutyöstä tehdään yritysten sisällä. Niin sanotun in-house –muotoilun osuus yritysten muotoilukustannuksista on vuonna 2021 merkittävä, noin 67 prosenttia.
22.9.2021 Liike-elämä Matkailualan toipuminen pandemiasta – uusi raportti Suomen matkailun avautuminen edellyttää nyt hallitukselta positiivista viestiä terveysturvallisen matkailun puolesta. Matkailun avautumisen viivästyminen voi johtaa siihen, että Suomi menettää asemansa Euroopan ja Aasian välisenä vaihtolentoasemana.
6.9.2021 Liike-elämä Kauppakamarikysely: Lähes puolet yrityksistä haluaa lisätä työperäistä maahanmuuttoa Lähes 60 prosenttia vastanneista kaipaa hallitukselta toimia, joilla Suomessa olevien maahanmuuttajien työllistymistä parannetaan. Tiedot käyvät ilmi kauppakamareiden jäsenyrityksille tehdystä kyselystä,...