26.8.2020 Liike-elämä Hybridityöskentely ja sen johtaminen Monet työpaikat ovat vähitellen pitkän etätyön jälkeen avanneet oviaan ja toiset pohtivat asteittaista toimistolle paluuta. Monissa organisaatioissa havaittiin lockdownin aikana, että yllättävän moni asia sujuu etänä, mutta toisinaan myös toimistolle on hyvä päästä.
26.8.2020 Liike-elämä Elinkeinoelämän järjestöt yhdessä: Pääministerin esitys työajan dramaattisesta lyhentämisestä on täysin väärä suunta Pääministeri, SDP:n puheenjohtaja Sanna Marin nosti maanantaina puoluekokouksessa pitämässään linjapuheessa yhtenä keskeisenä teemana esille tavoitteen työajan lyhentämisestä.
25.8.2020 Liike-elämä Uusmaalainen pk-yritys: vielä ehdit hakea mukaan kehittämään liiketoimintaasi palvelumuotoilulla Laurea-ammattikorkeakoulun toteuttama palvelumuotoiluhanke, PATU, pyrkii auttamaan Uudellamaalla toimivia pk-yrityksiä liiketoiminnan kehittämisessä.
14.8.2020 Liike-elämä Hallitus on tehnyt periaatepäätökset maskisuosituksesta ja etätyöstä Valtioneuvosto puoltaa periaatepäätöksellään THL:n kasvomaskisuositusta.
16.7.2020 Liike-elämä Kaavoitusbyrokratia kangistaa kaupan kasvua Kaupan ala on ollut viime vuodet varsin hyvässä vauhdissa. Vireillä oleva maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) uudistus nostaa kuitenkin taivaalle pilviä. Keskon aluejohtajan Timo Heikkilän mukaan lisääntyvä sääntely ja edelleen tiukentuva lupabyrokratia heikentäisivät muutenkin murroksessa olevan toimialan reagointikykyä ja kasvumahdollisuuksia.
1.7.2020 Liike-elämä Kauppakamarin EU-katsaus: Nyt on Euroopan jälleenrakennuksen aika Euroopan unionin taloudellinen jälleenrakennus koronakriisin seurauksena on keskeisin asia heinäkuussa alkavalla Saksan EU-puheenjohtajuuskaudella, sanoo Keskuskauppakamarin johtaja Timo Vuori tänään julkaistussa kauppakamarin EU-katsauksessa.
26.6.2020 Liike-elämä Vilkastuneilla mökkikaupoilla onnistuu asiantuntijan vinkeillä – vältä aloittelijan mokat Suomalaiset hakevat mökkeilyltä rentouttavaa irtiottoa arjesta. Tänä vuonna mökkikaupan on todettu käyvän erityisen kuumana koronaviruksen vuoksi.
25.6.2020 Liike-elämä IT2018-sopimusehtojen verkkopalvelu on uudistettu helpottamaan yritysten arkea IT-sopimusehtojen uudistettu verkkopalvelu on avattu. Sopimusehdot auttavat erityisesti pieniä ja keskisuuria yrityksiä.
24.6.2020 Liike-elämä Saksan jättielvytys avaa ovia myös suomalaisyrityksille Saksa on ollut jo pitkään Suomen tärkein kauppakumppani. Se on sitä jatkossakin, mikäli suomalaisyritykset vain osaavat hyödyntää Euroopan talousveturin jättielvytyksen tarjoamat mahdollisuudet.
23.6.2020 Liike-elämä Lisää osaajia Suomen rajojen ulkopuolelta Koronakriisi ei saa aiheuttaa sitä, että Suomi sulkeutuu ja kääntyy sisäänpäin. Koronakriisi ei ole muuttanut Suomen demografiaan liittyviä haasteita eikä odotuksia tulevasta osaavan työvoiman tarpeesta.