Juristi Maija Pussinen Helsingin seudun kauppakamarista.

Viikon kysymys: Mitä tulee tehdä, kun toistaiseksi voimassa olevan lomautuksen arvioitu kesto tulee täyteen?

Viikon kysymyksessä juristimme ja muut asiantuntijamme vastaavat usein kysyttyihin kysymyksiin.

Olemme muutosneuvotteluiden seurauksena lomauttaneet yhden työntekijöistämme toistaiseksi. Työntekijälle annetun lomautusilmoituksen mukaan lomautuksen arvioitu kesto on kuusi kuukautta lomautuksen alkamispäivästä. Mitä meidän tulee tehdä, kun tämä kuusi kuukautta tulee täyteen, kun työtä ei edelleenkään ole tarjottavissa?

Vastaus

Lomauttaminen toistaiseksi tai yli 90 päivän ajaksi edellyttää työsopimuslain 7 luvun 3 §:n mukaista taloudellista tai tuotannollista irtisanomisperustetta eli työn vähentymistä olennaisesti ja pysyvästi taloudellisista tai tuotannollisista syistä. Työnantajan on lomautusilmoituksessa annettava työntekijälle tiedoksi toistaiseksi tapahtuvan lomautuksen arvioitu kesto. Arvio lomautuksen kestosta ei kuitenkaan sido työnantajaa. Jos lomautuksen arvioidun keston täyttyessä esimerkiksi yrityksen taloudellinen tilanne ei muutosneuvotteluissa neuvoteltujen toimenpiteiden seurauksena ole parantunut ja taloudellinen tai tuotannollinen irtisanomisperuste on edelleen olemassa, ei liian lyhyt arvio lomautuksen kestosta edellytä uuden lomautusilmoituksen antamista tai muitakaan toimia työnantajalta, koska kyse on ollut vain arviosta. Työnantajan on kuitenkin hyvä selvyyden vuoksi ilmoittaa työntekijälle, että lomautus tulee edelleen jatkumaan toistaiseksi ja pidemmälle kuin alkuperäisen arvion mukaan.

Tilanne on toinen, jos työnantaja on lomauttanut työntekijän määräajaksi irtisanomisperusteella. Työnantajan ei siis tarvitse lomauttaa työntekijää toistaiseksi, vaikka irtisanomisperuste täyttyy. Jos lomautus on irtisanomisperusteella tehty määräajaksi ja lomautusta halutaan vielä tämän jälkeen jatkaa, tulee työnantajan antaa uusi lomautusilmoitus 14 päivän ilmoitusaikaa noudattaen, koska kyse määräaikaisen lomautuksen jatkamisesta.


Maija Pussinen
juristi
Neuvontapalvelut
Helsingin seudun kauppakamari

Maksutonta neuvontaa jäsenillemme

Kauppakamarin jäsenille maksuttomassa neuvontapalvelussa asiantuntijat ja lakimiehet vastaavat kysymyksiisi liittyen muun muassa verotukseen, taloushallintoon ja lakiasioihin.

Lähetä kysymyksesi

Voit lähettää kysymyksesi asiantuntijoillemme olipa kyseessä sitten henkilöstö- tai palkkakysymys, verotus- tai kirjanpitoasia >>, voit luottaa siihen, että asiantuntijatiimimme auttaa sinua eteenpäin.

Pohditko, onko yrityksesi jäsenemme?

Voit tarkistaa organisaatiosi jäsenyyden KauppakamariVerkostosta.

Kauppakamari kouluttaa

Toimitko henkilöstöhallinnon tehtävissä? Ovatko HR-tehtäviin liittyvät lakisääteiset velvoitteet sinulle tuttuja? Kauppakamarikaupasta mm. työsuhdekoulutusta asiantuntijoina Kirsi Parnila ja Kati Mattinen.

Ilmoittaudu koulutukseen Työsuhteen ajokortti® 10.-11.4.2024

Lue myös

Viikon kysymys: Miten lomautuksen voi peruuttaa, siirtää tai keskeyttää?

Viikon kysymyksessä juristimme ja asiantuntijamme vastaavat usein kysyttyihin kysymyksiin.

Viikon kysymys: lomautuksen keskeyttäminen

Viikon kysymys tuo vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin.

Työhönpaluu lomautuksen päättyessä

Määräaikaisen lomautuksen päättyminen Kun työntekijä on lomautettu määräaikaisesti, on jo lomautusilmoituksella ilmoitettu täsmällinen päättymispäivä ja seuraavana päivänä...