4.5.2021 Osaaminen ja työelämä Arvokasta tietoa saatavana osaamistarpeista Talouden nopea muutos korostaa yritysten osaamis- ja työvoimatarpeiden ennakointia. Laajaan yhteistyöhön perustuva Ennakointikamari tuottaa tähän arvokasta tietoa.
28.4.2021 Talous Kolme vinkkiä osakeyhtiön veroilmoitukseen vuodelta 2020 Verohallinto on päättänyt pidentää joulukuussa 2020 tilikautensa päättäneiden yhteisöjen ja yhteisetuuksien veroilmoituksen jättöaikaa kuukaudella toukokuun 2021 loppuun saakka.
28.4.2021 Liike-elämä Elinkeinoelämän suhdannetilanne kohenemassa ja näkymät kirkastuneet EK:n huhtikuun Suhdannebarometrissa suomalaisyritykset arvioivat suhdanteen piristyneen kevään aikana. Talous palautuu koronakriisistä lähikuukausien aikana, sillä suhdanneodotuksetkin ovat jatkaneet nousuaan.
22.4.2021 Tapahtumat Henkilöstön hyvinvointi vaikuttaa myös tietoturvaan Korona on pitänyt monet toimistot ja työpaikat tyhjinä jo vuoden verran. Osalle muutos on ollut helpotus, toisille taas todellinen oman jaksamisen kestotesti. Työmotivaation murentuessa rapistuu auttamatta myös tietoturva.
22.4.2021 Kirjat ja koulutukset Ainutlaatuinen valmennus työelämän konkareille – Nextmile ja kauppakamari yhteistyöhön Nextmile ja Helsingin seudun kauppakamari tekevät jatkossa yhteistyötä työuran loppuvaiheessa olevien osaajien valmennuksessa. Nextmile-verkkovalmennus auttaa yrityksiä eläkkeelle siirtymisessä ja osaamisen tukemisessa.
21.4.2021 Talous Konkurssien määrä väheni, mutta työttömiksi konkurssien takia jääneiden määrä kasvoi – Keskuskauppakamari Toisin kuin pelättiin, konkurssien määrä ei kasvanut vaan väheni ensimmäisellä vuosineljänneksellä reilu kymmenen prosenttia verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan. Konkurssit aiheuttivat kuitenkin aiempaa enemmän tuhoa: konkurssiin menneistä yrityksistä jäi työttömiksi yli 20 prosenttia enemmän ihmisiä edellisvuoteen verrattuna. Keskuskauppakamarin pääekonomisti Mauri Kotamäki pitää asiaa huolestuttavana signaalina.
20.4.2021 Yrittäjyys ja startup Pääkaupunkiseudun ja Keski-Uudenmaan Kasvupolkujen yritykset on valittu Yrityssparraukseen tuli suuri määrä hakemuksia Pääkaupunkiseudun sekä Keski-Uudenmaan Kasvupoluille. Yrityksiä valittiin mukaan yhteensä 30.
19.4.2021 Kansainväliset asiat Immateriaalioikeudet haltuun EU:lta saa apua pk-yrityksille myös silloin, kun suuntana on EU:n ulkopuoliset markkinat.
19.4.2021 Kansainväliset asiat Protecting your IP while Transferring Technology to China Many European Companies are keen to come to China.
16.4.2021 Kirjat ja koulutukset Liian kiire muutokseen – Radikaali uudistuminen Yrityksissä puhutaan muutoksesta, mutta käytännössä pöydällä on usein kiireellisempiä asioita.