1.2.2021 Kauppakamarilaiset äänessä Kävelykeskustan kehittäminen Helsingissä ei vaadi autoliikenteen radikaalia rajoittamista Saavutettavuus kaikilla kulkumuodoilla on elinehto Helsingin keskustalle. Helsingin kaupunginhallituksen niukka enemmistö päätti maanantaina 25. tammikuuta pormestarin esityksestä poiketen, että kävelykeskustan kehittämisen yhteydessä tutkitaan myös mahdollisuutta rajoittaa autoliikennettä Esplanadien alueella.
31.1.2021 Kirjat ja koulutukset Miksi parhaat johtajat ovat kiinnostuneita tiedolla johtamisesta juuri nyt? Heräsi kysymys: Miksi johtajat ovat kiinnostuneita tiedolla johtamisesta juuri nyt? Pienen haastatteluselvityksen jälkeen syyt tiedolla johtamisen voimakkaaseen pintautumiseen osin yllättivät.
29.1.2021 Kirjat ja koulutukset Havaintoja työuransa alkutaipaleella olevien nuorten uupumisesta Soft is a new hard. Mentorin roolissani olen päässyt tutustumaan moniin eri ikäisiin mentoroitaviin, eli aktoreihin.
29.1.2021 Talous Kauppakamarin talouskatsaus: Suomi tarvitsee lisää työtä ja julkisen sektorin menokuurin Suomalaisten taloudellinen hyvinvointi on ottanut onnellisuusloikan, käy ilmi kauppakamarin talouskatsauksesta. Asiat ovat paremmin kuin koskaan, mutta silti Suomi elää yli varojensa. Tilanteen korjaamiseksi työllisyysaste tulee nostaa pysyvästi ja julkisten menojen kasvu on saatava kuriin. Pelkillä veronkorotuksilla ei kestävyysvajetta pidä kuroa umpeen.
26.1.2021 Kriisit Keskuskauppakamari: Pysäytetään tauti, ei terveitä työntekijöitä Suomen ja Viron Keskuskauppakamarit lähettivät tänään yhteisen kirjeen Viron tänään työssään aloittavalle pääministerille Kaja Kallakselle sekä Suomen pääministerille Sanna Marinille.
26.1.2021 Osaaminen ja työelämä Koulutuspoliittisessa selonteossa unohtuu työelämäyhteistyön merkitys Valtioneuvoston koulutuspoliittisen selonteon luonnos jättää työelämäyhteistyön merkityksen liian ohueksi. Helsingin seudun kauppakamari on antanut selonteon luonnoksesta lausunnon.
25.1.2021 Yrittäjyys ja startup Kiinnostaako maksuton sparraus kasvuun? Vuoden 2021 KasvuOpen-kilpailun alueelliset ja teemalliset Kasvupolut ovat käynnistyneet.
25.1.2021 Kaavoitus ja rakentaminen Helsingin keskusta-alueen kehittäminen on yhteinen projekti Helsingin kaupunginhallitus käsittelee tänään 25.1.2021 pormestari Jan Vapaavuoren esityksiä satamatoimintojen uudelleenjärjestelyistä ja kävelykeskustan kehittämisestä. Kokouksessa kulminoituu kuluvan valtuustokauden lähes dramaattisia piirteitä saanut poliittinen kädenvääntö kävelykeskustan laajentamista ja maanalaista kokoojakatua koskevasta kaupunkistrategian kirjauksesta. Elinkeinoelämä odottaa lopputulemaa hieman levottomin mielin.
22.1.2021 Vastuullisuus Kiireapua ja osaamista! Palkkaisitko nuoren kesätöihin? Tarvitsetko ensi kesäksi kiireapua, haluatko motivoituneen kesätyöntekijän, ketterän käsi- ja jalkaparin tai kaipaatko kenties nuoren näkökulmaa ja osaamista some-asioissa?
20.1.2021 Kaavoitus ja rakentaminen Valitukset hyydyttävät pääkaupunkiseudun kasvua Pääkaupunkiseudulle tärkeiden rakennushankkeiden viivästyminen valitusten vuoksi turhauttaa yrittäjiä ja kaupunkien virkamiehiä. Voiko asialle tehdä mitään?