31.3.2020 Liike-elämä Kauppakamarien kysely: Yritysten tilanne heikentynyt merkittävästi kahdessa viikossa – kaksi kolmasosaa aikoo lomauttaa tai irtisanoa Lähes kaksi kolmasosaa kauppakamarien kyselyyn vastanneista liki 3400 yrityksestä aikoo lomauttaa tai irtisanoa työntekijöitään. Reilu 40 prosenttia yrityksistä oli jo maanantaihin mennessä antanut lomautusvaroituksen tai kutsunut yt-neuvottelut. Tilanne on synkentynyt merkittävästi kahden viikon aikana, jolloin kauppakamarit toteuttivat kyselyn edellisen kerran.
27.3.2020 Liike-elämä Kausityöntekijöiden puute on ajamassa maataloutta ahdinkoon Keskuskauppakamari on huolissaan koronaviruskriisin aiheuttamasta kausityöntekijöiden puutteesta erityisesti marja- ja maatiloilla. Mikäli työvoimapulaa ei ratkaista, ajautuu moni tila vaikeisiin ongelmiin. Hallitukselta odotetaan pikaista apua näiden yritysten ahdinkoon.
25.3.2020 Liike-elämä Liikenne ja logistiikka Useat maat ovat Suomen tavoin sulkeneet rajojaan henkilöliikenteeltä. Suomen naapurimaista ainoastaan Ruotsi on pitänyt rajansa auki. Tilanne 23.3.2020.
23.3.2020 Liike-elämä Nyt pitää kuluttaa ja käyttää palveluja Poikkeuksellinen aika vaatii poikkeuksellisia toimia ja uskoa tulevaisuuteen. Hallitus on reagoinut tilanteeseen esimerkillisesti julistamalla maahan poikkeustilan.
23.3.2020 Liike-elämä Verohallinto lykkää pyynnöstä yritysten kevään aikana erääntyviä veroja Pyynnön voi tehdä sähköisesti OmaVerossa 25.3. lähtien.
18.3.2020 Liike-elämä Kauppakamarien kysely: Kolmasosa yrityksistä pelkää konkurssia Lähes kolmasosa kauppakamarien kyselyyn vastanneista 4000:sta yrityksestä kokee, että konkurssin todennäköisyys on kasvanut merkittävästi koronavirusepidemian takia. Yli puolet yrityksistä kertoo, että lomautukset tai irtisanomiset ovat todennäköisiä seuraavan kahden kuukauden aikana.
17.3.2020 Liike-elämä Ulkomaankaupan asiakirjapalvelu verkossa Helsingin seudun kauppakamari vahvistaa ja myöntää ulkomaankaupan asiakirjat poikkeustilanteen aikana verkossa.
3.2.2020 Liike-elämä Menestyvät naiset valtaavat Chambercastin Pirjo Suhonen on Chambercastin tämän kevään uusi ääni! Pirjo on tullut tunnetuksi Ivana Helsingin perustajana ja brändin rakentamisen sekä luovuuden...
21.1.2020 Liike-elämä Väestörakenne muuttuu – kuinka paljon, kuinka nopeasti ja mitä siitä seuraa? Kauppakamarin neljännesvuosittain julkaistavassa talouskatsauksessa käydään läpi ajankohtaista taloustilannetta Suomessa ja ulkomailla. Vuoden ensimmäinen katsaus tarkastelee väestörakenteen muutosta ja sen vaikutusta talouden tuottavuuteen.
21.1.2020 Liike-elämäOsaaminen ja työelämä Tarvitsetko kesäksi kiireapua? – Tietoa vuoden 2020 kesäsetelistä