9.7.2019 Kaavoitus ja rakentaminen Keski-Uusimaa imee asukkaita ja yrityksiä Nurmijärvi-ilmiölle ehdittiin kiihtyvän kaupungistumisen myötä ennustaa jo hiipuvaa loppua, mutta toisin on käynyt. Keski-Uudenmaan kunnat imevät edelleen asukkaita ja yrityksiä tasaista tahtia.
28.6.2019 Kaavoitus ja rakentaminen Vastaa ympäristöministeriön kyselyyn kuntien maapolitiikasta Maankäyttö- ja rakennuslakia uudistetaan nelivuotisessa ympäristöministeriön hankkeessa. Uudistusta varten kerätään tietoa nykylain toimivuudesta ja tulevaisuuden tarpeista.
23.5.2019 Kansainväliset asiat Kansainvälisten osaajien houkuttelu- ja pitotekijöitä vahvistettava Yhtenä suurena teemana meneillään olevissa hallitusneuvotteluissa on keinot työllisyysasteen nostamiseksi 75 %:iin. Oman haasteensa tälle tavoitteelle asettaa osaavan työvoiman saatavuus.
20.5.2019 Liike-elämä Verouudistus – lisää työtä ja enemmän palkkaa Keskuskauppakamari ehdottaa ansiotuloverotuksen kevennystä, joka toisi lisää työtä Suomeen ja tekisi työnteosta kannustavampaa. Mallin työllisyysvaikutukseksi on arvioitu 15 000 henkilöä.
12.4.2019 Liike-elämä Miljoonalahjoitus avaa uusia opintoväyliä ja yrittäjyyspolkuja Yrityslähtöisempiä ammattiopintoja, kannustava opintoväylä amk-opintoihin ja liikeideoista yrittäjyyspolkuja. Siinä painopisteitä, joiden eteen Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa ja Business College Helsingissä on tehty töitä kauppakamarin miljoonalahjoituksen turvin.
11.4.2019 Osaaminen ja työelämä Vieraskielisen ammatillisen koulutuksen järjestäminen tulee vapauttaa Kauppakamarit ja ammatillisen koulutuksen järjestäjät vaativat vieraskielisen ammatillisen koulutuksen järjestämisen vapauttamista lupamenettelystä. Suomi tarvitsee lähivuosina tuhansia uusia ammattiosaajia. Omat nuoremme ja muu työvoima eivät riitä täyttämään kysyntää.
8.4.2019 Kaavoitus ja rakentaminen Luoteis-Uudellamaalla on nyt positiivista pöhinää Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikön hallituksen puheenjohtajalla, elektroniikan sopimusvalmistaja Dicron toimitusjohtajalla Jari Eirolla on hymy herkässä.
5.4.2019 Liike-elämä Toimiva kaupunki houkuttaa osaajia Pormestari Jan Vapaavuori uskoo, että entistä toimivampi Helsinki vetää osaajia ja yrityksiä myös maailmalta. Myös luotettavuus on epävarmoina aikoina entistä kovempi kilpailuvaltti.