Ennakointikamari

Ennakointikamari

Elinkeinoelämän ja Uudellamaalla toimivien koulutuksen järjestäjien tavoitteena on varmistaa, että tulevaisuuden osaaminen vastaa työelämän tarpeisiin. Ennakointikamari-yhteistyön kautta vahvistetaan koulutuksen työelämävastaavuutta, yritysten ja oppilaitosten välistä vuorovaikutusta sekä toimitaan aktiivisena työvoimatarpeiden ja koulutuksen ennakoinnin edelläkävijänä ja suunnannäyttäjänä.

Miten Ennakointikamari toimii?

Ennakointikamari kokoaa työssään yhteen työ- ja elinkeinohallinnon, yritykset, oppilaitokset ja aluehallinnon, joiden näkemykset ovat perustana foorumin tuottamalle tilannearviolle ja toimenpidesuosituksille. Ennakointikamari aloitti uuden, huhtikuuhun 2027 kestävän toimikautensa huhtikuussa 2023.

Ennakointikamari tuottaa vuosittain kaksi tilannekatsausta Uudenmaan aluetta koskien. Tilannekatsaukset perustuvat tilastojen, tutkimusten, raporttien ja ennakointitietojen sekä Ennakointikamarin omien selvitysten yhdistämiseen. Viimeisin tilannekatsaus Työvoiman kysyntä Uudellamaalla syksyllä 2023 julkaistiin joulukuussa 2023. Tilannekatsausten lisäksi Ennakointikamari julkaisee muita selvityksiä ja ulostuloja työllisyyteen ja osaamistarpeisiin liittyen.

Ennakointikamariverkosto kokoontuu kaksi kertaa vuodessa, tarkoituksenaan löytää tilannekatsausten pohjalta konkreettisia ratkaisuja ja toimenpiteitä Uudenmaan työllisyyden kysymyksiin.

Omistajat

Ennakointikamarin omistavat Stadin AO, Vantaan ammattiopisto Varia, Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia, Taitotalo, Mercuria Kauppiaitten kauppaoppilaitos Oy, Helsinki Business College Oy, Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda, Careeria, STEP-koulutus, Suomen Diakoniaopisto Oy, Laurea, Haaga-Helia, Metropolia, Helsingin yliopisto, Uudenmaan liitto, Uudenmaan ELY-keskus & Uudenmaan TE-toimisto ja Helsingin seudun kauppakamari.


Ajankohtaista

Ennakointikamari tuottaa puolivuosittain tilannekatsauksen Uudenmaan työvoiman kysyntään, saatavuuteen ja osaamistarpeisiin liittyen. Lisäksi Ennakointikamari teettää erilaisia selvityksiä yhteistyökumppaneiden kanssa näiden aihepiirien tiimoilta.

Ennakointikamarin katsauksessa tarkastellaan jatkuvaa oppimista Uudellamaalla | syksy 2024

25-vuotiaiden ja vanhempien opiskelijoiden määrä kasvaa Uudellamaalla, ja he muodostavat yhä suuremman osuuden kaikista opiskelijoista. Ammatillisen koulutuksen opiskelijoista enemmistö on aikuisia, ja esimerkiksi tietotekniikka on trendikkäänä pula-alana houkutellut jatkuvasti enemmän 25-vuotiaita opiskelijoita, selviää Ennakointikamarin syksyn 2024 tilannekatsauksesta.

Ennakointikamarin katsauksessa tarkastellaan jatkuvaa oppimista Uudellamaalla
Ennakointikamari: Työvoiman kysyntä Uudellamaalla puolittunut vuodesta 2022 – lasku voimakkaampaa kuin koko Suomessa | syksy 2023

Työvoiman kysynnän hiipuminen on ollut syyskuussa Uudellamaalla voimakkaampaa kuin koko Suomessa, käy ilmi Helsingin seudun kauppakamarin koordinoiman Ennakointikamarin selvityksestä.

Työvoiman kysyntä on laskenut kysyntäpiikin jälkeen selvästi. Työttömyyden kasvu on kuitenkin kaukana pandemian aikaisista lukemista, eikä kauppakamarin tilannekatsauksen mukaan työttömyyden uskota räjähtävän käsiin lähitulevaisuudessakaan, vaikka ajat pysyvät vaikeina.

Helsingin seudun kauppakamarin jäsenyrityksilleen syyskuussa tekemässä kyselyssä vain kymmenen prosenttia vastaajista raportoi, että yrityksen rekrytointitarve vähenee seuraavan puolen vuoden aikana. Vastaajista 49 prosentin rekrytointitarpeet pysyvät samalla tasolla ja loput kertoivat rekrytointitarpeiden kasvavan tai kasvavan merkittävästi seuraavan kuuden kuukauden aikana.

Ennakointikamarin katsauksessa marraskuisen harmaita työvoimanäkymiä
Pulaa sairaanhoitajista, ylitarjontaa myyjistä – Ennakointikamarin katsauksessa tarkastellaan työvoiman kohtaantoa Uudellamaalla | kevät 2024

Työvoiman kysyntä Uudellamaalla on laskenut vuoden 2022 jälkeen kahden vuoden ajan, eikä kysyntä ja tarjonta ole tasapainossa Uudenmaan 15 kysytyimmässä ammatissa, selviää Ennakointikamarin kevään 2024 tilannekatsauksesta. Kysytyimmät ammatit ovat niitä, joissa on eniten avoimia työpaikkoja.

Pulaa sairaanhoitajista, ylitarjontaa myyjistä – Ennakointikamarin katsauksessa tarkastellaan työvoiman kohtaantoa Uudellamaalla
Kansainväliset opiskelijat työllistyvät hyvin Uudellamaalla

Helsingin seudun suurissa yrityksissä on kysyntää vieraskielisille korkeakoulutetuille. Tutkimus- ja tuotekehitystehtävät vetävät yrityksissä kansainvälisiä opiskelijoita. Kunnat ja kuntayhtymät työllistävät harvemmin vieraskielisiä korkeakoulutettuja, selviää Ennakointikamarin tilannekatsauksesta.

Kansainväliset opiskelijat työllistyvät hyvin Uudellamaalla
Kauppakamarin selvitys: Yritysten osaajapula ei helpota, vaikka suhdanteet laskevat

Joka toisessa Helsingin seudun yrityksessä rekrytointitarve kasvaa seuraavan puolen vuoden aikana. Helsingin seudulla on tarvetta sekä ammatillisille osaajille että korkeakoulutetuille eikä osaajapula painotu vain yhteen alaan, vaan osaajia tarvitaan kipeästi monella alalla, selviää kauppakamareiden osaajaselvityksestä.

Kauppakamarin selvitys: Yritysten osaajapula ei helpota, vaikka suhdanteet laskevat

Lisätietoja

Oja Olli Projektipäällikkö / Project Manager 050 5647586

Ennakointikamari