10.8.2023 Verotus Neuvontapalvelut: Rahat jäivät saamatta, mitä verotuksessa tulee huomioida Koronapandemian jälkeen tuli Venäjän hyökkäys Ukrainaan. Nämä tapahtumat aiheuttavat osalle yrityksistä ongelmia liiketoimintaan ja siten myös rahoitusongelmia. Sen seurauksena yritykset eivät pysty maksamaan laskujaan ostamistaan tavaroista tai palveluista, mikä aiheuttaa myyjälle luottotappioita.
9.6.2023 Verotus Neuvontapalvelut: TKI-toiminnan verovähennyksistä Suomessa on käytössä samanaikaisesti kaksi tutkimus- ja kehittämistoiminnan kuluihin liittyvää verovähennystä, määräaikainen lisävähennys verovuosina 2021–2027 sekä vuoden 2023 alusta voimaan tullut toistaiseksi voimassa oleva yhdistelmävähennys. Tutkimus- ja kehittämistoiminnan yhdistelmävähennyksen ja tutkimusyhteistyövähennyksen soveltamisalat ovat osittain päällekkäiset, mutta ne eroavat toisistaan muun muassa vähennyksen määrän ja perusteen osalta. Molemmat vähennykset ovat kaikkien elinkeinotoimintaansa tai maatalouteensa liittyvää TKI-toimintaa tekevien elinkeinon- ja maataloudenharjoittajien käytössä.
23.5.2023 Viikon kysymysVerotus Viikon kysymys: lähdevero ulkomaiselle yritykselle maksetusta työkorvauksesta Viikon kysymys tuo vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin.
15.5.2023 Verotus Neuvontapalvelut: Yhteenvetoa ja poimintoja yritysverotuksen viimeaikaisista muutoksista Uuden hallitusohjelman kynnyksellä on hyvä hetki katsoa taaksepäin ja käydä läpi niitä veromuutoksia, joita on tehty edellisellä hallituskaudella.
28.4.2023 Viikon kysymysVerotus Viikon kysymys: ketjukauppatilanne Viikon kysymys tuo vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin.
16.3.2023 Viikon kysymysVerotus Viikon kysymys: vientikohdemaan tuontitullit ja -verot Viikon kysymys tuo vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin.
2.3.2023 Viikon kysymysVerotus Viikon kysymys: huojennettu pääomatulo-osinko Viikon kysymys tuo vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin.
23.2.2023 Viikon kysymysVerotus Viikon kysymys: arvonlisäveroton myynti ja alarajahuojennus Viikon kysymys tuo vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin.
17.1.2023 Verotus Neuvontapalvelut: Tutkimus- ja kehitystoiminnan verokannustimet Suomessa halutaan lisätä yritysten tutkimus- ja kehitystoimintaa. Tämän johdosta verotuksessa on mahdollista tehdä ylimääräisiä lisävähennyksiä yrityksen omaan tutkimus- ja kehitystoimintaan liittyvistä kuluista. Vuodesta 2021 lähtien on ollut jo voimassa tutkimusyhteistyökannustin. Kyse on väliaikaisesta lisävähennyksestä.
12.12.2022 Verotus Neuvontapalvelut: Ukrainasta pakeneville tai Ukrainassa avun tarpeessa oleville annettujen lahjoitusten vapautus arvonlisäverosta Maahantuonnin vapauttaminen tuontitulleista ja arvonlisäverosta.