25.8.2023 Liike-elämä Ilmiö joka pyyhkäisee Helsingin keskustan yli Tyhjiä näyteikkunoita näkyy Helsingissä tällä hetkellä niin Bulevardilla kuin itäisessä kantakaupungissa Helsinginkadulla ja Hämeentiellä.
10.8.2023 Kansainväliset asiat Enterprise Europe Network: Hyötytietoa kansainvälisille markkinoille tähyäville yrityksille Kiinalla on suuret saappaat vihreän siirtymän toteutumisessa. Business Finland on tehnyt vientioppaan vastuullisuusasioista ja liiketoimintamahdollisuuksista Indonesiassa. Keskuskauppakamarissa on meneillään Vuoden vastuullisuusteko kilpailu, johon odotetaan ilmoittautumisia 1.10. mennessä.
9.8.2023 Toimitusjohtajalta Toimitusjohtajalta: Hallitus töihin Suomen talous on kehittynyt vuoden 2023 ensimmäisellä puoliskolla odotusten mukaisesti – siis kutakuinkin nollakasvulla. Rakentamisen hiipuminen painaa ennusteita ja teollisuuden tilauskannat ohenevat. Kysynnän ja tuotannon odotetaan kaiken kaikkiaan elpyvän vähitellen vasta ensi vuonna.
10.7.2023 Kaavoitus ja rakentaminen Kehityskatse asukkaisiin ja tavaravirtoihin Keskustelu liikennepolitiikasta ja liikenteen tulevaisuudesta tiivistyy usein mittaviin väylä- ja liikennehankkeisiin ja niiden edellyttämiin investointeihin. SE Mäkinen Logisticsin myynti- ja kehitysjohtaja Aapo Mäkisen mielestä siinä pitäisi keskittyä itse kohteeseen eli elintapamme edellyttämiin tavara- ja ihmisvirtoihin sekä etenkin päätöksenteon mekanismeihin.
5.7.2023 Osaaminen ja työelämäKansainväliset asiat Sujuvampaa reittiä Suomeen Ikääntyvä Suomi tarvitsee tulevina vuosina entistä enemmän ulkomailta tulevia osaajia. Heitä on kuitenkin vaikea houkutella ilman nykyistä selvästi sujuvampia lupaprosesseja. Samalla pitää panostaa myös puolison työllistymiseen ja koko perheen kotoutumiseen, listaa palveluyritys Baronan johtaja Elina Koskela. Samoilla linjoilla on Maahanmuuttoviraston Migrin ylijohtaja Ilkka Haahtela.
4.7.2023 Osaaminen ja työelämäLiike-elämä Pääkaupunkieutu elää uusista osaajista Vaikka suhdanteet juuri nyt näyttävät sumuisilta, on pk-seudulla edessään monella tapaa lupaava tulevaisuus. Se kuitenkin edellyttää, että alati pahenevaan osaajapulaan löydetään kestäviä ratkaisuja.
3.7.2023 ToimitusjohtajaltaOsaaminen ja työelämä Toimitusjohtajalta: Hallitusohjelma lupaa Helsingin seudulle raideinvestointeja ja koulutuspaikkoja Hallitusohjelmaan ei tullut metropolipolitiikkaa, mutta monet Helsingin seudun kauppakamarin hallitusohjelmatavoitteet toteutuivat. Takaiskujakin tuli.
3.7.2023 Tapahtumat SuomiAreenassa tarjottiin ratkaisuja osaajapulaan ja kiertotalouden lisäämiseen Osaajapulan ratkaisut olivat tapetilla Uudenmaan liiton ja Helsingin seudun kauppakamarin järjestämässä SuomiAreena-tapahtumassa. Muotiteollisuuden ja rakennusalan kärkinimet puivat kiertotaloutta ja viherpesua keskustelussamme SuomiAreenassa. Tilaisuuksien tallenteet löytyvät MTV Katsomosta.
30.6.2023 YhteistyöTapahtumat Ruotsalaisten peliyritysten vierailu Helsinkiin yhdisti tekijät ja visionäärit Yhteistyön ja yhdessä tekemisen merkitys korostuu pelialalla enemmän kuin missään muualla. Tekijät eivät näe toisiaan suoranaisesti kilpailijoina vaan jakavat avoimesti ajatuksia ja ideoita ja oppivat toisiltaan. Mutta mistä muusta puhuttiin kun kahdentoista innovatiivisen pelialan yrityksen delegaatio kävi Helsingissä kesäkuussa 2023 EEN:n järjestämällä matkalla?
30.6.2023 Vastuullisuus Neuvontapalvelut: Nefco vauhdittaa vihreää siirtymää tarjoamalla kasvurahoitusta pk-yrityksille Pohjoismaiden ympäristörahoitusyhtiö Nefco rahoittaa pieniä ja keskisuuria yrityksiä, joiden ratkaisuilla on myönteinen ympäristö- tai ilmastovaikutus. Portfolioon kuuluu monia suomalaisia kasvuyrityksiä.