3.11.2021 Kirjat ja koulutukset Johtamisen ajankohtaispäivä kannusti kyselemään, kuuntelemaan ja oppimaan Nokkela tiimipeluri. Tekee enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia. On läsnä silloin, kun tarvitaan. Ottaa opiksi omista virheistään ja osaa heittäytyä aloittelijaksi. Siinä muutamia hyvän johtajan ominaisuuksia, joita asiantuntijat nostivat esiin kauppakamarin johtamispäivässä Hanasaaressa.
1.11.2021 Kansainväliset asiat Vaurastuva Puola tarjoaa kasvumahdollisuuksia suomalaisille yrityksille Puolasta puhutaan Itä-Euroopan kasvuihmeenä, eikä syyttä. Maan bkt kasvoi ennen pandemiaa ennätykselliset 27 vuotta peräjälkeen, ja vuoden 2020 (-2,7 %) notkahdus on jo ohitettu. Talouden kasvuennuste on kuluvalle ja ensi vuodelle noin 5 prosentin tasolla. Puolan työttömyys on EU:n toiseksi alhaisin Tšekin jälkeen. Työvoimapulaa on paikkaamassa arviolta noin 1,5 miljoonaa ukrainalaista. Puolan talouden rattaat eivät pyörisi ilman vierastyövoimaa.
1.11.2021 Yritysturvallisuus Kyberrosvo pääsee pk-yritykseen usein paraatiovesta Kyberrikolliset ulottavat lonkeronsa entistä useammin myös mikro- ja pk-yrityksiin. Lisäksi maaliin päästään kohtuulliseen helposti huijausviesteillä, valelaskuilla ja urkkimalla selville käytössä olevat salasanat.
29.10.2021 Podcast Henkilöstöyrityksen karu varoitus: Nyt on globaali sota osaajista käynnissä, Suomella on viimeinen hetki herätä Suomi on häviäjä, jos vetovoimaa ei pystytä lisäämään. Yksi heikkous on työn korkea verotus, arvioidaan Eurooppa edellä -ohjelman tuoreessa jaksossa.
29.10.2021 Yrittäjyys ja startup Vuoden kasvuyritykset 2021 ovat Luomoa Oy ja Unikie Oy Vuoden kasvuyritykset valittiin kasvuyritystapahtuma Kasvu Open Karnevaalissa 28.10.2021. Vuoden kasvuyritykseksi pienten yritysten sarjassa valittiin Luomoa Oy. Keskisuurten yritysten sarjan Vuoden kasvuyritys on Unikie Oy. Luomoa Oy on espoolainen kasvuyritys, joka on kehittänyt uudenlaisen modulaarisen sisärakentamisen järjestelmän, jolla voidaan tehdä muuntojoustavia tiloja ekologisesti, tarkasti ja aikaa säästäen niin uudis- kuin saneerauskohteisiin.
29.10.2021 Kansainväliset asiat Virosta ja Viron markkinoista Viro on Suomen tärkeä kauppakumppani. Suomen tilastoissa Viro on yhdeksännellä sijalla kauppavaihtoa mitattaessa, eli hyvin lähellä esimerkiksi Isoa-Britanniaa. Suomalaisyritysten investoinnit Viroon ovat huomattavat, ja virolaisyritysten investoinnit Suomeen ovat kasvussa.
25.10.2021 Kansainväliset asiat Liiketoimintamahdollisuuksia Latinalaisesta Amerikasta Koronapandemia on kurittanut Latinalaisen Amerikan talouksia, mutta nyt taloudet kasvavat nopeasti. Väestö on koulutettua ja alue on kuuluisa luonnonrikkauksistaan. Toki haasteitakin riittää. Suomi tunnetaan Latinalaisessa Amerikassa. Opetus-, terveys- ja infrasektorit sekä ympäristöön liittyvät ratkaisut tarjoavat liiketoimintamahdollisuuksia suomalaisille yrityksille.
22.10.2021 Kirjat ja koulutukset Vero-osaaminen vauhdittaa liiketoimintaa Kotiovelleni tuli erään yrityksen edustaja myymään palveluita. Tarjousta antaessaan hän mainitsi, että työ oikeuttaa kotitalousvähennykseen. Vastasin pyöritteleväni verokysymyksiä työkseni. Hän kysyi kiinnostuneena, että miten se kotitalousvähennys nykyisin oikein menee, jotta hän osaisi selvittää sitä asiakaskohtaamisissa tarkemmin. Kerroin mielelläni ja totesin, että vero-osaaminen vauhdittaa liiketoimintaa monenlaisissa tilanteissa.
21.10.2021 Podcast Teollisuusyritykset menestyksen moottorina: Meriteollisuuden merkityksestä Chambercast-podcastissa Helsingin seudun kauppakamari on pitänyt syksyn aikana esillä jäsenyritystensä kanssa Uudenmaan teollisuusyritysten merkitystä. Chambercast pureutuu meriteollisuuden merkitykseen työllistäjänä, viennin edistäjänä ja vihreän siirtymän veturina.
15.10.2021 Tapahtumat Velkaantuminen ja osaajapula huolestuttivat syysseminaarissa Kuinka käy Suomen koronakriisin jälkeen, kun talouden kovin kasvuvauhti lähtee hiipumaan? Hyvin, jos vain pidämme ajoissa huolta omasta osaamisesta, vetovoimasta ja kilpailukyvystä. Avuksi tosin tarvitaan myös ulkomailta tulevia käsipareja.