14.4.2023 Toimitusjohtajalta Toimitusjohtajalta: Julkisen talouden korjaaminen edellyttää rakenteellisia uudistuksia Eduskuntavaalit ovat takana ja alkamassa ovat todennäköisesti hankalat tunnustelut siitä, olisivatko eri puolueiden näkemykset parhaista keinoista maamme tulevaisuuden turvaamiseksi sovitettavissa yhteiseksi hallitusohjelmaksi.
10.3.2023 Toimitusjohtajalta Toimitusjohtajalta: Valtion rahoitusta Helsingin seudun liikennejärjestelmään on lisättävä huomattavasti Suomen tie- ja rataverkon ylläpidon rahoitus on ollut vuosien ajan aivan liian vähäistä. Verkon korjausvelka on noussut jo kolmeen miljardiin euroon. Investointeihin käytettävissä oleva rahoitus ei riitä läheskään tarvittaviin korjauksiin ja uusiin tarpeisiin – hankkeita on priorisoitava niistä saatavan yhteiskuntataloudellisen hyödyn mukaan.
13.2.2023 Toimitusjohtajalta Toimitusjohtajalta: Työperäisen maahanmuuton onnistuminen ratkaistaan metropolialueella Työperäinen maahanmuutto jakoi eniten mielipiteitä, kun kuuden suurimman puolueen poliitikot mittelöivät MetropoliAreenan paneelissa tammikuun lopussa.
16.1.2023 Toimitusjohtajalta Toimitusjohtajalta: Vuosi 2023 alkoi sähköisesti Päätöksentekijöiden, yritysten ja kansalaisten ratkaistavaksi on noussut 2020-luvulla uusia haasteita: pitkittynyt pandemia, Venäjän hyökkäys Ukrainaan liitännäisseurauksineen, raaka-ainepula, inflaation kiihtyminen, korkokannan nousu – ja tänä talvena jopa sähköpulaan varautuminen.
12.12.2022 Toimitusjohtajalta Toimitusjohtajalta: Espoo kuuluu Euroopan tärkeimpiin innovaatiopääkaupunkeihin Espoo ylsi joulukuun alussa Euroopan innovaatiopääkaupunkikilpailun kakkossijalle. Espoo hätyytteli kilpailun kärkisijoja jo vuosina 2019 ja 2020. Lämpimät onnittelut Espooseen!
14.11.2022 Toimitusjohtajalta Toimitusjohtajalta: Vantaa antoi rohkean lupauksen yrityksille Vantaa antoi tämänvuotisessa Elinkeinopäivässään rohkean lupauksen yrityksille: yritysten asiat otetaan käsittelyyn 48 tunnin sisällä ja yrityksiä pidetään ajan tasalla asian etenemisestä.
13.10.2022 Toimitusjohtajalta Toimitusjohtajalta: Suomi tarvitsee metropolipolitiikkaa Metropolialueen erityishaasteet eivät seudun merkityksestä huolimatta ole viime hallituskausina saaneet ansaitsemaansa huomiota. On aika saada metropolipolitiikka keskiöön ensi kaudelle laadittavassa hallitusohjelmassa.
9.9.2022 Toimitusjohtajalta Työmarkkinoiden rakenteelliset ongelmat odottavat yhä ratkaisua Helsingin seudun yritykset ovat jo pitkään raportoineet osaajapulasta. Uudellamaalla oli heinäkuussa 2022 23 000 avointa työpaikkaa – mutta samaan aikaan 91 000 työtöntä.
12.8.2022 Toimitusjohtajalta Helsingin seudulle tarvitaan vuosittain 20 000 uutta osaajaa Suomen hallituksen tavoitteena on koulutus- ja työperusteisen maahanmuuton tiekartan mukaan vähintään kaksinkertaistaa työperäinen maahanmuutto sen nykytasosta vuoteen 2030 mennessä. Samalla uusien ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden määrän tulisi kolminkertaistua 15 000 opiskelijaan vuodessa, ja heistä 75 prosentin pitäisi työllistyä ja jäädä Suomeen.
4.7.2022 Toimitusjohtajalta Helsingin seudusta Itämeren alueen toimivin metropoli Helsingin seudun kauppakamarin vision mukaan Helsingin seutu on vuonna 2050 Itämeren alueen toimivin metropoli. Miten tästä seudusta tehdään konkreettisesti maankäytön, liikenteen ja logistiikan toimivuuden näkökulmasta nykyistä parempi?