24.4.2020 Liike-elämä Ajo- ja lepoaikojen poikkeussäännöksiä jatketaan Valtioneuvosto on päättänyt jatkaa koronatilanteen takia tehtyjä määräaikaisia poikkeuksia raskaan liikenteen ajo- ja lepoaikoihin. Poikkeukset ovat voimassa 31. toukokuuta 2020 saakka.
23.4.2020 Liike-elämä Korotetaan työttömyysturvaa takaamalla samat säännöt kaikille Keskuskauppakamari ehdottaa työttömyysturvan laajentamista kaikille yhtäläisin säännöin yhdistymisvapauden henkeä kunnioittaen. Tämä tarkoittaa peruspäivärahan korottamista ansiosidonnaiseksi nyt, kun suhdannetilanne puoltaa tästä rakenteellisesta toimenpiteestä päättämistä.
23.4.2020 Liike-elämä Kylmäkäynnistetään taloutta alentamalla ansiotuloveroa Keskuskauppakamari ehdottaa ansiotuloverotusta alennettavaksi noin kahdella miljardilla eurolla karanteenitoimenpiteiden loppumisen jälkeen. Tuloverotuksen muutokset vaikuttavat nopeasti ja ovat siten hyvää suhdannepolitiikkaa. Suuri osa kuluttaa lisääntyneet tulot vahvistaen näin hyvää kierrettä.
20.4.2020 Liike-elämä Ohjeet rahtialusten miehistöjen ja risteilymatkustajien kotiuttamiseen Suuri osa Euroopan, myös Suomen, rahtiliikenteestä hoidetaan meriteitse. Siksi on hyvin tärkeää pitää merirahtiliikenne toiminnassa koronaviruksen aiheuttamassa poikkeustilanteessa.
16.4.2020 Liike-elämä Yhteinen lahjakorttikauppa Vantaan alueen yrityksille Vantaan paikalliset toimijat yhdistävät pikavauhdilla voimansa yritysten auttamiseksi. Tue vantaalaista -verkkokauppa on yrityksille riskitön alusta lahjakorttimyyntiin. Yritykset voivat jo ilmoittautua mukaan.
14.4.2020 Liike-elämä Tilapäiset ulkomaalaislain ja kausityölain muutokset voimaan 9.4.2020 Maassa oleskeluluvalla tai kausityölain mukaisilla luvilla oleskelevat kolmansien maiden kansalaiset voivat vaihtaa työnantajaa ja ammattialaa ilman jatkoluvan hakemista.
9.4.2020 Liike-elämä Tilapäisesti maksuttomat standardit – Suomen Standardisoimisliitto SFS COVID-19–koronaviruksen vastaisessa taistelussa standardeista on monenlaista apua.
8.4.2020 Liike-elämä Kauppakamarin Vuosikirja 2020 ja KAUPPAKAMARI nyt -lehti Jäsenyrityksille ja yhteistyökumppaneille on 6.4. postitettu Vuosikirja 2020 ja KAUPPAKAMARI nyt.
7.4.2020 Liike-elämä Mistä voi tarkistaa onko asiakasyritys konkurssissa tai yrityssaneerauksessa? Oikeusministeriö avasi vuonna 2018 palvelun josta voi tarkistaa konkurssi- ja yrityssaneerausmenettelyn tilanteen.
7.4.2020 Liike-elämä Porvoon elinkeinoaamu ja yrityspalkinnon jako siirtyivät ensi vuoteen Koronatilanteen takia olemme päättäneet siirtää Yrityspalkinto-kilpailun ja siihen liittyvän Elinkeinoaamun vuodelle 2021.