13.3.2018 Verotus Maahantuonnin arvonlisäverotus Maahantuonnilla tarkoitetaan tavaroiden tuomista EU:n ulkopuolelta EU:n alueelle. Suomessa tavaroiden maahantuonti tapahtuu silloin, kun tavaroita tuodaan EU:n ulkopuolisista maista Suomeen.
13.2.2018 Muu yritysoikeus Reklamaatioajasta – älä jätä valitustasi viime tinkaan! Kun ostaja havaitsee ostamassaan tuotteessa tai palvelussa virheen, on ostajalla velvollisuus reklamoida asiasta myyjälle.
13.2.2018 Työsuhdeasiat Milloin työnantaja saa käsitellä työntekijän terveydentilatietoja? Henkilön terveydentila on arkaluonteinen henkilötieto, samoin kuin henkilön sairautta tai vammaa, sekä häneen kohdistettuja hoitotoimenpiteitä ja niihin verrattavia toimia koskevat tiedot (henkilötietolaki 11 § 4 kohta). Arkaluonteisten henkilötietojen käsittely on lähtökohtaisesti kielletty.
2.2.2018 Työsuhdeasiat Työnantaja, älä unohda hakea Kelasta perhevapaakorvausta! Työnantaja voi hakea Kelalta 2500 euron suuruista, raskaus- ja adoptiokohtaista kertakorvausta.
16.1.2018 Kirjanpito Perustajaurakointi tilinpäätöksessä Kirjanpitolautakunnan antaman uuden yleisohjeen 6/2017 mukaan tulojen ja menojen kohdistaminen kuten myös varojen arvostus voidaan tehdä nyt samoilla periaatteilla sekä kirjanpidossa että verotuksessa.
8.1.2018 Työsuhdeasiat Kysy ensin kauppakamarin asiantuntijoilta! Ongelmien ehkäiseminen ennalta on helpompaa kuin selvittää jälkikäteen solmuun menneitä asioita. Joten ennen kuin toimii yrityksen päässä, kannattaa soittaa tai laittaa sähköposti kauppakamarin lakimiehille tai verotuksen, kirjanpidon ja kansainvälistymisen asiantuntijoille.
12.12.2017 Sopimusoikeus Kilpailukielto- ja salassapitosopimukset Työntekijällä on työsuhteen aikana kilpailevan toiminnan kielto. Kilpailukieltovelvoitetta on mahdollista jatkaa työsuhteen päättymisen jälkeen kilpailukieltosopimuksella, jonka käyttöä on kuitenkin työsopimuslaissa rajoitettu. Työsuhteeseen liittyy myös salassapitovelvoite, jota voidaan niin ikään jatkaa työsuhteen jälkeen salassapitosopimuksella.
14.11.2017 Muu yritysoikeus Mistä asiakirjanäyttöä ulkomaisiin hankintakilpailuihin? Julkisten hankintojen vuotuinen arvo EU:ssa on noin 2000 miljardia euroa, ja niiden osuus EU:n BKT:stä on 14 prosenttia.
5.10.2017 Kirjanpito Apua – kuitti kadoksissa! Mitä tehdä, kun maksutosite on hävinnyt, muuttunut lukukelvottomaksi tai jäänyt saamatta?
28.9.2017 Työsuhdeasiat Kolme kysymystä luontoiseduista Mitä tehdään luontoiseduille palkattoman poissaolon aikana? Luontoisedut ovat osa palkkaa, joten työnantajalla ei ole velvollisuutta pitää niitä voimassa palkattoman poissaolon aikana. Työnantaja voi valita...