19.7.2022 VaikuttamistyöLiike-elämä Kauppa on taas kotikorttelin keskipiste Posti- ja pakettipalvelua, ruoka-annoksia ja ravintolaelämyksiä. Kaupasta on kasvanut alati monipuolisempi palvelupiste ja kohtauspaikka. Siksi myös sen toimintaedellytyksistä ja saavutettavuudesta on pidettävä tarkasti huolta jo kaavoitusvaiheessa, muistuttaa Keskon aluejohtaja Mika Sivula.
12.7.2022 ValiokuntatyöVaikuttamistyö Keskustan kehittämiseen tarvitaan nyt uusia tulokulmia Helsingin keskustassa olevat kaupat ja palvelut ovat olleet korona-aikana kovilla, kun etätyö on tyhjentänyt toimistot ja turistit pysytelleet pitkälti kotikonnuillaan. Pandemian jälkeen keskusta-alueen aiempia kehityssuunnitelmia kannattaakin katsoa uusin silmin, sanoo YIT:n Kiinteistökehitys-segmentin johtaja Ilkka Tomperi.
14.6.2022 Vaikuttamistyö Vastaa 2022 Seutukyselyyn ja vaikuta kuntien elinvoimaisuuden kehittämiseen Seutukyselyssä 2022 selvitämme Helsingin seudun kuntien yritysmyönteisyyttä ja työnantajapalveluiden saatavuutta. Vastaa 8.8. mennessä.
3.5.2022 YhteistyöVaikuttamistyö Mitä demokratia on sinulle? Kuinka voimme puolustaa demokratiaa arjessa? Sitra kutsuu yritykset mukaan järjestämään Demokratian puolustusdialogeja 9.6.2022.
21.4.2022 Vaikuttamistyö Teollisuus karkaa Helsingistä, ja sillä voi olla vakavia seurauksia Teollinen toiminta uhkaa hävitä Helsingistä kokonaan. Helsingin seudun kauppakamarin toimitusjohtajan Pia Pakarisen mukaan tilanne on arveluttava.
11.4.2022 VaikuttamistyöVastuullisuus Kauppakamarin visiotyö: Vastuullisuudesta Helsingin seudun yritysten vahvuus Helsingin seudun kauppakamari on työstänyt kevään 2022 aikana seudullista, vuoteen 2050 ulottuvaa visiota ja sinne vievää tiekarttaa. Visiota on tehty yhdessä sidosryhmien ja luottamushenkilöiden kanssa. Verkosto on miettinyt rohkeasti, mistä kestävä ja menestyvä Helsingin seutu koostuu tulevaisuudessa.
5.4.2022 Osaaminen ja työelämäVaikuttamistyöKehittäminen Kauppakamarilehdessä visioidaan tulevaisuutta Työstämme Helsingin seudun kauppakamarissa tänä keväänä Helsingin seudun vuoteen 2050 ulottuvaa visiota, jonka tarkoituksena tarkoituksena on saada aikaan keskustelua ja esittää päättäjille ratkaisuja visiotyössä esille nouseviin yritystoiminnan haasteisiin ja mahdollisuuksiin.
25.3.2022 VaikuttamistyöLiike-elämä Ulkomaalaislain kokonaisuudistus etenee eduskuntaan – eikä yhtään liian aikaisin Pääministeri Marinin tavoitteena on uudistaa oleskelulupaprosesseja niin, että työperusteisten oleskelulupien käsittelyaika lyhenee kevääseen 2023 mennessä keskimäärin 30 vuorokauteen. Keskeinen edellytys lupaprosessien nopeuttamiselle on ulkomaalaislain uudistaminen. Tärkeässä osassa ovat myös henkilötunnuksen uudistamista ja hallintomenettelyä koskevat lakiesitykset.
15.9.2021 Vaikuttamistyö Suhdannenäkymät Helsingin seudulla – kauppakamarin toimialakatsauksen julkistus 29.9.2021 Osoittaako matkailu elpymisen merkkejä Helsingin seudulla? Mitä tapahtuu laiva- ja lentomatkailussa? Miltä eri alojen yritysten suhdannenäkymät näyttävät? Helsingin seudun kauppakamari julkaisee toimialakatsauksen 29.9. Katsauksen erityisteemana on matkailu.