2.9.2022 Osaaminen ja työelämäVaikuttamistyö Budjettiriihen linjaukset unohtavat Uudenmaan Hallituksen budjettiriihen linjaukset ohittavat koko maan talousveturina toimivan Uudenmaan tarpeet. Erityisesti hallituksen toimet osaavan työvoiman saatavuuden helpottamiseksi jäävät torsoiksi. Kauppakamari on huolissaan siitä, että korkeakoulujen aloituspaikkojen osalta Uusimaa jää yhä huomiotta, eivätkä toimet kansainvälisten osaajien työllistymiseksi ole riittäviä.
2.9.2022 Työsuhdeasiat Työelämän syrjintäkiellot ja työntekijöiden tasapuolinen kohtelu Jokaisen työnantajan on muistettava toiminnassaan työsopimuslain, yhdenvertaisuuslain ja tasa-arvolain velvollisuudet toimia tasapuolisesti ja kohdella työntekijöitä syrjimättömästi.
1.9.2022 VastuullisuusLiikenne Ilmailun ekosysteemit tarvitsevat uusia innovaatioita Ilmailusektorilla muutosten merkit ovat olleet nähtävissä jo ennen koronapandemiaa ja Ukrainan sotaa. Ala muuttuu nopeasti, ja kriisit ovat vain vauhdittaneet kehitystä.
31.8.2022 VastuullisuusVaikuttamistyö Kauppakamarilehti: Vastuullisuus yritysten liiketoiminnan ytimessä Kauppakamarilehti on vastuullisuuden ytimessä. Rakentaminen on toimiala, jossa ympäristövastuullisuus on noussut vauhdilla alan toimijoiden agendalle. Ympäristöasioista on tehty myös menestyvää liiketoimintaa, josta hyvänä esimerkkinä ovat muun muassa biopolttoaineet.
29.8.2022 Tapahtumat Kauppakamarin syyskausi käynnistyi Uutuuskirjoja, koulutuksia, seminaareja – Kauppakamarin syyskausi starttasi Kauden avajaisten lämpimissä tunnelmissa perjantaina 26. elokuuta 2022.
24.8.2022 VastuullisuusVaikuttamistyö Vantaan Energia hakee kumppanien kanssa vauhtia päästövähennyksiin Vantaan Energia kehitti kumppaneiden kanssa biovoimalan tehoa parantavan digitaalisen järjestelmän. Yhteistyönä syntyvät innovaatiot auttavat energiayhtiötä vähentämään päästöjä.
16.8.2022 Vastuullisuus Kauppakamari ja Enterprise Europe Network vauhdittavat yritysten vastuullisuuden kehittämistä Tänä päivänä terve ja tulevaisuuteen katsova yritystoiminta nojautuu kestävän kehityksen periaatteisiin. Kestävään kehitykseen liittyy ympäristön huomioiminen, hiilineutraalisuus ja sosiaalinen sekä taloudellinen vastuullisuus.
15.8.2022 Kansainväliset asiat Suomeen perustetaan neljä eurooppalaista digitaalista innovaatiohubia (EDIH) Suomesta valitut neljä eurooppalaista digitaalista innovaatiohubia (EDIH) ovat palvelukeskittymiä, jotka auttavat yrityksiä vastaamaan digitaalisin haasteisiin ja parantamaan kilpailukykyään.
15.8.2022 Sopimusoikeus Voiko sopimushintoja muuttaa? Viime kuukausina on kauppakamarin jäsenyritysten keskuudessa paljon keskusteltu sopimushintojen muuttamisesta. Koronatilanne eri puolilla maailmaa on nostanut monien materiaalien ja tuotteiden hintoja ja vaikeuttanut niiden saatavuutta.
15.8.2022 Verotus Sukupolvenvaihdos tuloverotuksessa Yrityksen sukupolvenvaihdos voidaan tehdä kaupalla, jolloin toimintaa jatkava yritys tai henkilöt ostavat yrityksen aikaisemmalta omistajalta. Useimmissa tapauksissa myyjälle syntyy kaupasta verotettavaa luovutusvoittoa.