16.4.2021 Vieraskynä Viestinnän arvot tulevat esiin tiukoissa tilanteissa Uusia mainekriisejä nousee esiin tasaisin väliajoin.
16.4.2021 Kauppakamarilaiset äänessä Satu Salonen: Vastaanottavuus on monimuotoisen työyhteisön perusta Kun suomalainen työelämä monimuotoistuu, inklusiivisuuden ja avoimuuden merkitys korostuu. Työelämän vastaanottavuus, rakenteellisen ja piilosyrjinnän tunnistaminen ja ehkäiseminen sekä se, kuinka hyvin monimuotoisia tiimejä osataan johtaa ja kohdata erilaisuutta, nousevat entistä tärkeämpään rooliin.
15.4.2021 Vieraskynä Ratkaisu jatkuvaan oppimiseen ei löydy uudesta virastosta Tulevaisuudessa työuran aikainen oman osaamisen kehittäminen on yhä tärkeämpää työtehtävien jatkuvan muutoksen myötä ja jatkuvan oppimisen välttämättömyydestä vallitsee laaja yhteisymmärrys. Myös yritysten kroonistuva osaajapula edellyttää yhteiskunnalta nykyistä selkeämpiä toimia tilanteen korjaamiseksi. Jatkuvan oppimisen uudistusta seuraava parlamentaarinen ryhmä linjasi keväällä 2020 keskeiseksi tavoitteeksi palvelujärjestelmän uudistamisen siten, että työikäisen väestön osaamisen kehittäminen on aikaisempaa tiiviimmin kytköksissä työelämän tarpeisiin sekä alueiden elinkeinojen ja elinvoiman kehittämiseen.
13.4.2021 Referenssi Kauppakamarin Johtajaklubista näköalaa, tietoa ja verkostoja Keskon Lounais-Suomen aluejohtaja Lauri Inna liittyy kauppakamareiden Johtajaklubiin innostunein mielin. Hän uskoo saavansa verkoston kautta sparrausta ja kuulevansa näkemyksiä muun muassa käynnissä olevista muutostrendeistä.
30.3.2021 Referenssi Valmet – KoulutusOnlinen aktiivikäyttäjä Valmetilla Suomessa innostuttiin KoulutusOnlinen käytöstä pilotin myötä – ja nyt verkkokoulutukset ovat osa arkea. KoulutusOnlinen mukaansa tempaavat ja vaihtuvat kouluttajat sekä monipuolinen koulutussisältö saavat Valmetin henkilöstöltä erityiskiitokset.
15.2.2021 Referenssi Juttusarja: Soft is a new hard Osaamisemme pääsee kukoistukseensa, kun otamme huomioon, miten teemme työtämme yhdessä muiden osaajien kanssa. Tässäkin voimme todeta, että soft is a new hard.
15.2.2021 Kirjat ja koulutukset Osaaminen ratkaisee Usein sanotaan, että good news – no news. Joka päivä pääsemme lukemaan uutisia koronatartunnoista, koronakuolemista, koronarajoituksista, koronalomautuksista ja niin edelleen. Iloiset uutiset ovat harvassa.
1.2.2021 Referenssi Tiedolla johtamisella systemaattisesti kasvua ja kannattavuutta Jokainen yritys mittaa kasvua ja kannattavuutta, mutta kaikki eivät sitä saa, vaikka haluaisivatkin. Miksi? Oivalsin, että minulta (ja kaikilta tuntemiltani liikkeenjohtajilta) puuttui malli, jossa kannattavuus ja kasvun taustalla olevat tekijät ja niiden väliset vaikutussuhteet olisivat uskottavasti selvillä.
22.1.2021 Referenssi 2020 opetti pehmeitä arvoja, ovatko ne uusi normaali? Artikkelisarjassamme – Soft is a new hard – käsittelemme ajankohtaisia kysymyksiä muun muassa työn tulevaisuudesta, organisaation kyvykkyyden rakentamisesta, modernista johtamisesta, hyvinvoivan henkilöstön merkityksestä ja tietysti pandemian tuomasta uudesta normaalista. Artikkelien teemat vaihtuvat viikoittain, joten älä anna saman kattoteeman hämätä.
17.12.2020 Jäsentarinat Kotipizza – vastuullisuusteot osa arkea Kotipizzassa ollaan sitouduttu toimimaan vastuullisesti kaikilla osa-alueilla. Vastuullisuusteot perustuvat Kotipizzan missioon parantaa maailmaa pizza kerrallaan. Kotipizzassa vastuullisuus on huomioitu jo...