12.10.2020 Kaavoitus ja rakentaminen Kaupunkirata kuljettaa Espoon uuteen aikaan Espoon kaupungin elinkeinojohtaja Tuula Antolalla oli juhannuksen jälkeisellä viikolla hymy herkässä. Silloin varmistui, että tunnin junaksi ristitty Turku–Helsinki yhteys saa 37,5 miljoonan euron suunnittelurahoituksen EU:lta.
7.10.2020 Kaavoitus ja rakentaminen Uusien asuntojen tuotantotavoitteet uhkaavat jäädä liian vaisuiksi Helsingin seudulla Helsingin kaupunki ohjaa asumisen pitkäjänteistä suunnittelua valtuustokausittain laadittavalla asumisen ja siihen liittyvän maankäytön toteutusohjelmalla (AM-ohjelma). Parhaillaan päivitettävän ohjelman painopisteenä on säilyttää sekä uusien että vanhojen kaupunginosien elinvoimaisuus ja houkuttelevuus asuinympäristöinä. Tavoitteena on energiatehokas rakentaminen, kaupungin tiivistäminen sekä sujuva liikkuminen.
2.9.2020 Kaavoitus ja rakentaminen Helsingin seutu tarvitsee Kehä IV:n Helsingin seutu on Suomen väestön ja kaupan keskittymä. Helsingin satamien kautta saapuu valtaosa kaupan tuontitavarasta ja seudun logistiikkakeskusten kautta jakelu tapahtuu koko Suomeen. Lisäksi seutu kasvaa voimakkaasti.
27.8.2020 Kaavoitus ja rakentaminen Helsingin satamanosien kehittämisestä on saatava aikaan pitkäjänteinen ratkaisu Helsingin Satama julkisti heinäkuun alussa pormestari Vapaavuoren toimeksiannon mukaisen selvityksen satamanosien kehittämisskenaarioista vuoteen 2040.
15.4.2020 Kaavoitus ja rakentaminen Suomi elää ja elpyy viennistä – infrahankkeet heti käyntiin Koronan aiheuttama isku Suomen talouteen on kova ja suhdanne-elvytyksen paalupaikalle on laitettava investoinnit infraan. Suomi elää ja elpyy viennistä. Viennin edellytys on hyväkuntoinen liikenneinfra. 2,5 miljardin euron korjausvelka takaa, että kohteita elvytykselle löytyy eri puolilta Suomea.
4.11.2019 Kaavoitus ja rakentaminen Toimiva liikennejärjestelmä on kuin verisuonisto Metropoli tarvitsee liikenneinvestointeja – toimiva liikennejärjestelmä on verisuonisto, joka takaa Helsingin seudun elinvoiman.
30.9.2019 Kaavoitus ja rakentaminen Helsingin keskusta-alueen kehittäminen tarvitsee perusteelliset selvitykset Helsingin kaupungin poliittinen enemmistö on päätymässä hautaamaan jatkoselvitykset maanalaisen kokoojakadun toteutuksesta.
24.9.2019 Kaavoitus ja rakentaminen Yritykset ja liikennehankkeet Yhteiskuntamme edellyttää toimivaa liikennettä, joka on erottamaton osa myös pääkaupunkiseutumme arkipäivän elämän onnistumista.
23.9.2019 Kaavoitus ja rakentaminenLiike-elämä Teknologia on ajanut Euroopan logistiikkasektorin keskelle rakennemurrosta Kovaan sijoittajasuosioon nousseet logistiikkakiinteistöt elävät myllerryksen keskellä. Toisaalta sektoria muovaa isolla kädellä alati kiihtyvä verkkokauppa ja toisaalta uuden teknologian tuomat mahdollisuudet.
17.9.2019 Kaavoitus ja rakentaminenLiike-elämä Mikä meitä liikuttaa? Viisi faktaa Helsingin seudun asukkaiden liikkumisesta Mitä kulkutapoja Helsingin seudun asukkaat käyttävät arkipäivän matkoillaan? Miten liikkumistottumukset vaihtelevat eri asuinalueilla ja erilaisissa väestöryhmissä?