6.7.2021 Yhtiöoikeus Mitä jos osakeyhtiö poistetaan rekisteristä? Osakeyhtiöt rekisteröidään kaupparekisteriin. Kaupparekisteriotteen ja YTJ -palvelun kautta voidaan hakea muun muassa yhtiön perustiedot. Joskus yhtiö on kuitenkin voitu poistaa rekisteristä, ja tällöin on hyvä huomioida, että yhtiö ei voi käytännössä toimia eikä sen kanssa voida esimerkiksi tehdä sopimuksia. On siis hyvä ymmärtää, mitä rekisteristä poistaminen merkitsee.
5.7.2021 Toimitusjohtajalta Kriittisyys kasvaa Yritysten näkymät lähitulevaisuuteen ovat nyt paremmat kuin pandemian aikana kertaakaan aiemmin. Patoutuneiden investointitarpeiden purkautuminen ja kasvanut kulutuskysyntä ovat lisänneet yritysten menestystä erityisesti vientimarkkinoilla. Tämä näkyy selvästi myös kauppakamareiden jäsenyrityksille tekemissä jäsenkyselyissä, joista viimeiset tiedot ovat kesäkuun puolivälistä. Kyselyyn vastasi 1800 yritystä.
2.7.2021 Kansainväliset asiat EU:n Helpdesk-palvelu Iranista kiinnostuneille pk-yrityksille Euroopan komissio tukee Due Diligence Helpdesk on EU Sanctionsin -palvelun avulla EU:n pk-yrityksiä, jotka haluavat käydä kauppaa Iranin kanssa.
28.4.2021 Liike-elämä Elinkeinoelämän suhdannetilanne kohenemassa ja näkymät kirkastuneet EK:n huhtikuun Suhdannebarometrissa suomalaisyritykset arvioivat suhdanteen piristyneen kevään aikana. Talous palautuu koronakriisistä lähikuukausien aikana, sillä suhdanneodotuksetkin ovat jatkaneet nousuaan.
20.4.2021 Yrittäjyys ja startup Pääkaupunkiseudun ja Keski-Uudenmaan Kasvupolkujen yritykset on valittu Yrityssparraukseen tuli suuri määrä hakemuksia Pääkaupunkiseudun sekä Keski-Uudenmaan Kasvupoluille. Yrityksiä valittiin mukaan yhteensä 30.
29.3.2021 Liike-elämä Helsingin keskustan kehittäminen vaatii tasapainoilua eri intressien välillä Julkisuudessa ja sosiaalisessa mediassa on viime aikoina käyty runsaasti keskustelua Helsingin ydinkeskustan nykytilasta ja tulevaisuudesta. Mielipiteiden vaihto on kärjistynyt kävelykatujen lisäämisen ja henkilöautoilun rajoittamisen ympärille, mutta todellisuudessa kysymys on paljon monimutkaisemmasta kokonaisuudesta.
23.3.2021 Tapahtumat Business Espoon Elinkeinofoorumi 2021 Muuttuva toimintaympäristö, kestävän tulevaisuuden mahdollistaja?
18.3.2021 Osaaminen ja työelämä Mediapool palkitsi Vuoden työntekijän asiakkaiden kokonaisvaltaisesta huomioimisesta Ansiomerkin voi luovuttaa vapaamuotoisesti vaikka ulkona vietetyssä henkilöstötapahtumassa. Mediapool palkitsi pikkujouluissaan käyttöliittymäsuunnittelija Mina Nytorpin korkean luokan asiakastöiden kädenjäljestä ja asiakkaiden kokonaisvaltaisesta huomioimisesta.
11.3.2021 Vastuullisuus Osaamisesta ja verkostoista kilpailuetua – 6Aika ja Vantaan pk-yritykset Yritysten kilpailukyky kysyy osaamista, jatkuvaa oppimista, uteliaisuutta ja avoimuutta kokeiluille ja uusille teknologioille. Vantaan elinvoiman ja vetovoiman varmistavat tulevaisuudessakin osaavat ja muuttuvassa toimintaympäristössä sujuvasti luovivat vantaalaiset yritykset ja t&k&i-yhteistyössä muodostuvat yritysten verkostot ja klusterit. 6Aika-hankkeissa yritykset, oppilaitokset ja kaupunki ovat lyöneet kättä uusilla tavoilla.
8.3.2021 Toimitusjohtajalta Työllisyystilanne heikkenee hälyttävästi Työllisyystilanne on heikentynyt koronapandemian aikana nopeasti. Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli tammikuun lopussa yhteensä 332 800 työtöntä työnhakijaa. Se on 81 200 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Luvut kertovat synkkää viestiä siitä, miten syvät jäljet korona on jättämässä maan talouteen.