16.4.2021 Kauppakamarilaiset äänessä Satu Salonen: Vastaanottavuus on monimuotoisen työyhteisön perusta Kun suomalainen työelämä monimuotoistuu, inklusiivisuuden ja avoimuuden merkitys korostuu. Työelämän vastaanottavuus, rakenteellisen ja piilosyrjinnän tunnistaminen ja ehkäiseminen sekä se, kuinka hyvin monimuotoisia tiimejä osataan johtaa ja kohdata erilaisuutta, nousevat entistä tärkeämpään rooliin.
15.4.2021 Vieraskynä Ratkaisu jatkuvaan oppimiseen ei löydy uudesta virastosta Tulevaisuudessa työuran aikainen oman osaamisen kehittäminen on yhä tärkeämpää työtehtävien jatkuvan muutoksen myötä ja jatkuvan oppimisen välttämättömyydestä vallitsee laaja yhteisymmärrys. Myös yritysten kroonistuva osaajapula edellyttää yhteiskunnalta nykyistä selkeämpiä toimia tilanteen korjaamiseksi. Jatkuvan oppimisen uudistusta seuraava parlamentaarinen ryhmä linjasi keväällä 2020 keskeiseksi tavoitteeksi palvelujärjestelmän uudistamisen siten, että työikäisen väestön osaamisen kehittäminen on aikaisempaa tiiviimmin kytköksissä työelämän tarpeisiin sekä alueiden elinkeinojen ja elinvoiman kehittämiseen.
14.4.2021 Kauppakamarilaiset äänessä Keskuskauppakamari: Rokotusjärjestystä muutettava pikaisesti ja rokotukset painotettava pahimmille epidemia-alueille – hyödyt suuret sekä terveydelle että taloudelle Rokotusjärjestystä tulisi muuttaa pikaisesti niin, että rokotukset painotettaisiin pahimmille epidemia-alueille. Rokotusjärjestystä muuttamalla säästyisi ihmishenkiä, mutta rokotusten tehokkaassa painottamisessa on kyse myös työpaikoista, sanoo Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Anne Horttanainen.
13.4.2021 Referenssi Kauppakamarin Johtajaklubista näköalaa, tietoa ja verkostoja Keskon Lounais-Suomen aluejohtaja Lauri Inna liittyy kauppakamareiden Johtajaklubiin innostunein mielin. Hän uskoo saavansa verkoston kautta sparrausta ja kuulevansa näkemyksiä muun muassa käynnissä olevista muutostrendeistä.
30.3.2021 Referenssi Valmet – KoulutusOnlinen aktiivikäyttäjä Valmetilla Suomessa innostuttiin KoulutusOnlinen käytöstä pilotin myötä – ja nyt verkkokoulutukset ovat osa arkea. KoulutusOnlinen mukaansa tempaavat ja vaihtuvat kouluttajat sekä monipuolinen koulutussisältö saavat Valmetin henkilöstöltä erityiskiitokset.
15.3.2021 Kauppakamarilaiset äänessä Kauppakamarin jäsenet ja asiakkaat ovat työn suola Pohjois-Karjalan kauppakamarin koulutus- ja palvelupäällikkö Mari Tuoviselle myönnettiin 30 vuoden ansiomerkki työskentelystä kauppakamarissa. Tuoviselle on muodostunut laaja verkosto niin Pohjois-Karjalassa kuin kauppakamareissa ympäri Suomen.
15.2.2021 Referenssi Juttusarja: Soft is a new hard Osaamisemme pääsee kukoistukseensa, kun otamme huomioon, miten teemme työtämme yhdessä muiden osaajien kanssa. Tässäkin voimme todeta, että soft is a new hard.
1.2.2021 Referenssi Tiedolla johtamisella systemaattisesti kasvua ja kannattavuutta Jokainen yritys mittaa kasvua ja kannattavuutta, mutta kaikki eivät sitä saa, vaikka haluaisivatkin. Miksi? Oivalsin, että minulta (ja kaikilta tuntemiltani liikkeenjohtajilta) puuttui malli, jossa kannattavuus ja kasvun taustalla olevat tekijät ja niiden väliset vaikutussuhteet olisivat uskottavasti selvillä.
1.2.2021 Kauppakamarilaiset äänessä Kävelykeskustan kehittäminen Helsingissä ei vaadi autoliikenteen radikaalia rajoittamista Saavutettavuus kaikilla kulkumuodoilla on elinehto Helsingin keskustalle. Helsingin kaupunginhallituksen niukka enemmistö päätti maanantaina 25. tammikuuta pormestarin esityksestä poiketen, että kävelykeskustan kehittämisen yhteydessä tutkitaan myös mahdollisuutta rajoittaa autoliikennettä Esplanadien alueella.
22.1.2021 Referenssi 2020 opetti pehmeitä arvoja, ovatko ne uusi normaali? Artikkelisarjassamme – Soft is a new hard – käsittelemme ajankohtaisia kysymyksiä muun muassa työn tulevaisuudesta, organisaation kyvykkyyden rakentamisesta, modernista johtamisesta, hyvinvoivan henkilöstön merkityksestä ja tietysti pandemian tuomasta uudesta normaalista. Artikkelien teemat vaihtuvat viikoittain, joten älä anna saman kattoteeman hämätä.